Parina viime päivänä olen nauttinut ulkoilusta päivänvalossa ja päiväsaikaan. Tuntuu hyvältä päästä pois seinien välistä ja aurinkoon, vaikka tuo parin sadan metrin päässä käyminen tuntuukin kovalta urheilusuoritukselta. Kipuja ei oikeastaan siihenkään liity, vaan liikkuminen on vaan yleisesti raskasta. Edelleen olen hämmästynyt siitä, kuinka vähän mihinkään on liittynyt varsinaisia kipuja. Samalla pikkuhiljaa olen lisännyt jumpissa päivittäisiä toistomääriä.
Luontoterapiaa. Kuva: Minna Rinne
Rasittavinta tällä hetkellä olossa on selällään jalat suorana nukkuminen. Tekisi kovasti mieli pyörähtää yöllä kyljelle ja kääntää toiselle kyljelle, mutta se ei ihan vielä ole ihan turvallisesti mahdollista. Viime yönä kokeilin yhden pätkän nukkua vatsallani, mikä oli jo helpotus selällään makaamiseen.
Tänään tuli postissa potilaskertomus sairaalasta. Ei oikeastaan mitään uutta, mutta jotenkin tuntui hyvältä lukea lause "Potilas kotiutunut neljäntenä postoperatiivisena päivänä varsin hyväkuntoisena toipilaana." Ja hoito-ohjeiden osalta edelleen käytettyäni vuosia säännöllisesti kipulääkkeitä on outoa lukea lääkkeiden alta minä päivänä mikäkin lääkitys loppuu. Joulukuussa noilla ohjeilla en syö enää mitään lääkkeitä säännöllisesti.
Yksi hieman hämmentävä asia toistuu edelleen tässäkin ohjeessa: "Jatkossa mobilisaatio ja varauslupa kivun sallimissa rajoissa." Tämä on ohje, jonka olen aiemminkin kuullut ortopediltani, että ei varsinaisia rajoituksia, kunhan liikkuu hitaasti ja rauhallisesti ja antaa kivun kertoa missä rajat menee. Fysioterapeutit taas mielellään asettavat edelleen erilaisia rajoja, joiden mukaan sisäkiertoja pitää välttää ja fleksio ei saisi ylittää 90 astetta muutamaan viikkoon. Tiedä sitten, miten pitäisi suhtautua? Toistaiseksi olen kyllä todennut, että fysioterapeuttien ohjeiden noudattaminen tuskin on vaarallistakaan. Ja ainakin sairaalassa fysioterapeutti avasi tätä vähän siten, että en tiedä missä kohtaa kipu tulee, kun se saattaa tulla vasta kun vahinkoa on jo tapahtunut.
Tänään myös sain jo aikaiseksi tilata haavoista hakasten poistoa varten kotisairaanhoitajan käynnin. Turun Kaupunki ei kyseisen palvelun käyttöä ole aivan niin helpoksi tehnyt, kuin toivoisin. Kotihoidon sivuilta odotin helposti ja kivasti jotain puhelinnumeroa, johon voisin soittaa, Yhteystiedot on kuitenkin 37-sivuinen PDF, jossa sisällysluettelona on käytännössä luettelo lähipalvelualueista, sivulla 2 löytyy tieto, että tiimin sairaanhoitajaan pitää ottaa yhteyttä arkipäivisin ja lähipalvelualueet onkin sitten osoiteluetteloita. Toki lopulta pienen selailun jälkeen keksin etsiä omaa katuani tuolta ja löysin näin oman lähipalvelualueeni ja oikean tiiminkin sieltä, mutta vähän vaikealta tämä tuntui.
Minulta on kysytty useita kertoja, minkä kokoisia haavoja tällaiseen leikkaukseen tarvitaan. Pahoittelen, jos tämä järkyttää jotain, mutta sidoksia vaihtaessa otettiin toisen puolen haavasta kuva samalla. Mittakaavaa antamassa on 17cm pitkä viivotin. Niittejä laskin tästä haavasta äkkiseltään kuvasta 23 kappaletta ja toisella puolella oletan suurin piirtein saman määrän.
27.10. heräsin 5:15 nauttimaan kunnollisesta suihkusta ja käytin omag koirat ulkona viimeistä kertaa ennen leikkausta. Vielä lasi vettä ennen kuutta, pikainen tarkistus että kaikki on mukana sairaalakassissa ja sitten sairaalaan.
Sairaalassa sitten odottelua huoneessa. Ensin käytiin aamulla tuomassa kipulääkkeet ja kertomassa sairaalassa olosta. Ortopedi kävi piirtämässä leikkausmerkit ja vaati valitsemaan kumpi leikataan ensin jos tulee esimerkiksi jotain komplikaatioita ettei molempia saadakaan tehtyä.
Lopulta 11 aikoihin tuli hoitaja kertomaan että nyt voisi mennä heräämöön puudutettavaksi. Kävin vielä kerran vessassa ja laitoin kotiin viestin että nyt mennään.
Heräämössä ensimmäisenä laitettiin kanyyli käteen jonka kautta annettiin kipulääkkeitä ja vähän rauhoitetta. Sen jälkeen tehtiin kipulääkkeitä varten katetri selkään ja suoritettiin itse puudutus. Puudutus oli vähintäänkin kiinnostava kokemus, kun jalat häviää. Toinen jalka jäi asentomuistiin vähän koukkuun mikä oli aika hassua. Mielikuvissa pystyin myös nostelemaan jalkoja vaikka ei ne tietysti mihinkään liikkuneet.
Puudutuksen jälkeen kärrättiin saliin. Ensin asetettiin virtsakatetri joka ei tietenkään tuntunut miltään niin kuin ei mikään muukaan rintalastasta alas päin. Pyydetty yskäisykin jäi aika heikoksi kun pallea oli poissa pelistä. Lopulta aseteltiin leikkausasentoon kyljelleen. Tästä ei juuri tiennyt muuten kuin yläkropan heilumisesta. Sain myös tyynyn halattavaksi. Tiukkojen tukien väliin siinä ruuvataan että pysyy potilas paikallaan.
Ensimmäisen (vasemman) lonkan nukuin melkein kokonaan torkkulääkkeissä. Kylkeä käännettäessä pyysin että voisin olla toisen lonkan vähän enemmän hereillä. Siinä sitten kuuntelin sahaamista ja vasarointia, mutta ei se miltään tuntunut.
Kun mies oli ommeltu ja niitattu kiinni siirrettiin heräämöön, jossa tiputukseen taas ja ekg ja happisaturaatio mittarit kiinni ja kipulääkepumppu selän katetriin.
Jonkin ajan jälkeen siirrettiin yöksi tarkkailuun jossa olen tätä kirjoittaessani. Kipuja ei ole juuri ollut lukuun ottamatta leikkaushaavojen kiristämistä. Ja toki jonkin verran aina kun yrittää liikkua. Iltapalan jälkeen nukkumaan ja yö meni melko hyvin. Kertaalleen aamuyöstä heräsin siihen että voin pahoin ja oli vähän pelottava ajatus oksentaa tässä kunnossa. Kutsuin hoitajan joka laittoi paria ainetta kanyylin kautta ja käänsi sängystä pään vähän alas päin. Helpotti. Kyse oli verenpaineen laskusta joka on tässä ihan normaalia. Yläpaineet kävi jossain 90 paikkeilla.
Aamupalaksi pari siivua leipää ja tuoremehua. Ortopedi kävi kertomassa että leikkaus itsessään meni ihan suunnitellusti. Tänään sitten otetaan röntgenkuvat asennuksesta.
Aamupesulla kokeiltiin istumistakin, mikä meni muuten ihan ok, mutta matalalla verenpaineella (105/67) huimaus ja pyörrytys vei voiton.
Nyt odottelen vuodeosastolle siirtoa. Tänään pitäisi helpottaa niin että pääsee jaloilleen.
Ensimmäisessä kirjoituksessani lupasin kirjata, kuinka asioiden pitäisi mennä. Tilastot on sen puolella, että kaikki menee hyvin. Vähän eri ihmisiltä kuultujen lukujen perusteella 95-98% todennäköisyydellä kaikki tulee menemään hienosti ja olen lopuksi tyytyväinen, mutta onhan siellä sitten kuitenkin olemassa se 2-5%, jossa kaikki ei mene suunnitellusti. Oletettu aikajana olisi suunnilleen seuraavanlainen:
Tiistaina 27.10. ennen kello 7 aamulla kirjautuminen sairaalaan, jossa tapaan vielä ennen leikkausta leikkaavan ortopedin. Silloin selvinnee todellinen leikkausaikakin, joka ei vielä 2 viikkoa sitten ennakkokäynnillä ollut tiedossa, kun ei kirurgit olleet vielä jakaneet vuoroja. Ennen leikkausta minut rauhoitetaan ja tehdään selkäydinpuudutus, jonka jälkeen on itse leikkaus. Leikkaus menee kutakuinkin oheisen videon mukaisesti. Ja sitten perään toinen puoli. Itse operaatiossa menee noin tunti, mutta kaikkineen yhden lonkan leikkaus kestää noin kolme tuntia. Kahden lonkan arvatenkin vähän vähemmän kuin kaksinkertaisen ajan yhteen lonkkaan verrattuna.
Fysioterapeutilta sain jo ennakkokäynnillä ohjeita jumpista, joita pitäisi alkaa tehdä välittömästi, kun keinotekoinen halvaantuminen alkaa hellittää. Ensimmäisenä lähinnä nilkkojen ojennuksia ja koukistuksia. Ja samalla kun puudutus heikkenee, aletaan annostella pikkuhiljaa kipulääkkeitä. Kipulääkkeen annostelu olikin toinen syy siihen, että leikkaus tehdään rauhoituksessa eikä nukutettuna. Nukutuksessa jouduttaisiin nopeasti herätessä annostelemaan isoja määriä kipulääkkeitä, kun tässä voidaan aloittaa pikkuhiljaa. Toinen syy on, että nukutus kuormittaisi peruselintoimintoja huomattavasti enemmän, kun tässä vaihtoehdossa potilas esimerkiksi hengittää itse. Vahvimpia muistikuvia nukutuksesta heräämisestä onkin se, että kurkku oli pitkään kipeä intuboinnin jäljiltä. Toinen muistikuva on se, että nukutettaessa on käsketty laskemaan taaksepäin sadasta ja ennätykseni on päästä 97 asti.
Ensimmäiset jumpat
Leikkauspäivän iltana minut nostetaan kävelytuen avulla seisomaan sängyn viereen. Kyynärsauvat lienevät turhan huterat tähän tarkoitukseen, joten niitä harjoitellaan vasta keskiviikkona 28.10. ja siitä eteenpäin.
Sairaalasta kotiin pitäisi päästä 4 sairaalapäivän jälkeen. Yhden lonkan tapauksessa arvio olisi 3 päivää. Sitä en tosin tiedä, tarkoittaako tämä perjantai-iltaa vai lauantaita. Kotiutus tapahtuu invataksilla pyörätuolissa, mutta kotiutuskriteerinä on, että selviän elämästä kotona. Tähän kuuluu, että pystyn pukeutumaan, riisuutumaan, pääsen sänkyyn ja ylös, pystyn käymään vessassa ja suihkussa ja yleisesti pystyn kyynärsauvoilla kulkemaan tasaisella ja portaissa.
Noin 2 viikon päästä leikkauksesta poistetaan haavasta niitit. Kun niiden jättämät reiätkin ovat parantuneet, muuttuisi luvalliseksi käydä saunassa, mutta ei ollut suositeltavaa, koska lauteille nousu ja sieltä laskeutuminen voi vielä olla haastavaa. Kuuleman mukaan jotkut ovat pystyneet jättämään kipulääkkeet kokonaan pois jo 3 viikon jälkeen. Fysioterapeutin mukaan tässä kohdassa pitäisi välttää yli 90 asteen lonkkakulmia. Ortopedi tosin neuvoi, että alusta asti ei ole mitään astelukuja, joita ei saa ylittää, vaan pitää vain liikkua hitaasti, niin kipu kertoo sitten mistä kohtaa ei voi taivuttaa enempää.
Noin 4-6 viikkoa leikkauksesta on fysioterapiakontrolli. Kuntopyöräily on sallittua noin 4 viikkoa leikkauksen jälkeen. Vesiliikunnan saa aloittaa aikaisintaan 6 viikon jälkeen.
Noin 8 viikon kohdalla heitetään kepit ja muut apuvälineet menemään. Näitä ovat siis minulla kyynärsauvat, tarttumapihdit, sukanvetolaite, WC-istuimen korotus, sängynjalkojen korotukset. Sivuhuomiona, testasin sukanvetolaitteen ja se on uskomattoman nerokas keksintö. Koska se on vaikea selittää, täytynee siitä tehdä video jossain vaiheessa. Tässä kohtaa leikeltyjen lihasten pitäisi olla kunnossa ja kaikki liikkumisrajoitukset poistuvat. Lihasten ommelten repeäminen on toipumisessa suurin riski. Ortopedini kuvaili sen hyvin graafisesti kutakuinkin näin: "Mene kauppaan ja osta sisäfilepihvi ja leikkaa se kahtia ja ompele kiinni. Sen jälkeen vedä, niin kyllä se lähtee ompeleista huolimatta. Ja jos näin käy, on lihakset vaikeat ommella uudelleen." Tässä kohtaa saa myös ajaa henkilöautoa taas. Kyydissä saa istua heti kun pääsee autoon sisään.
Noin 4 kuukautta leikkauksen jälkeen päättyy sairasloma ja olen kaikin puolin työkykyinen. Yhden lonkan kanssa arvio olisi 3 kuukautta. Olisin itsekin saanut lonkat uusiksi yksi kerrallaan, mutta päätin että toivun mieluummin kerran kuin kahdesti. Molempien puolien kuntouttamisessa samaan aikaan etuna on myös se, että saatetaan välttää puolisuuseroja. Itse aion tosin jo huomattavasti aiemmin siirtyä osa-aikaiselle sairaslomalle ja alkaa tehdä puolikasta päivää etänä.
Vuosi leikkauksen jälkeen kuntoutus on "valmis." Tosin minulla on vahva oletus, että jo paljon paljon aiemmin liikun paremmin kuin nyt juuri leikkauksen alla.