24.7. Kotamaja-Pahtavuoma
Heräsin toiseen vaelluspäivään (
ensimmäinen päivä) Kotamajalla hyvin nukutun yön jälkeen. Totesin, että vesi oli vähissä ja päätin, että syön aamiaisen matkan varrella, kunhan olen löytänyt vettä. Aamulla pihassa rinkkaa pakatessa paikalle osui läskipyöräilijä, jonka kanssa rupattelin hetken läskipyöräilystä ja omasta suunnitelmastani. Melko pian Kotamajan jälkeen löytyi lähde, josta otan pari litraa vettä. Enempää ei hermot kestäneet suodattaa hyttysparvessa. Suon reunassa tuli vastaan pari poroa (ensimmäiset porot, jotka näin jalkaisin kulkiessa tällä matkalla), jotka kääntyivät kannoillaan takaisin tulosuuntaansa minut huomattuaan. Koska polun varressa ei näkynyt mukavia ruokailupaikkoja, poikkesin reitiltä muutama sataa metriä Kutujärven päivätuvalle syömään aamupuuroni. Puuro maistui, edellisenä iltana oli ollut jotenkin niin kuiva ja väsynyt olo, että ei meinannut jaksaa syödä. Siis fyysisesti nostella ruokaa suuhun, pureskella ja niellä.
 |
| Pallakselle 58km |
 |
| Muurahaispesä reitin varressa |
Reitti jatkuu loputtoman tuntuisena metsävaelluksena mäntymetsää kasvavaa harjua pitkin. Välillä reitti laskeutui suolle.Pari kertaa matkan aikana säikähdettiin vastaan tulevien porojen kanssa toisiamme. Matkalle osui yksi hyvä virta, jossa oli isä tyttärensä kanssa juuri ottamassa vettä ja päätin tehdä saman. Vaihdettiin kokemuksia reitistä, koska he olivat tulossa pohjoisen suunnasta ja totesivat myös, että vettä oli huonosti saatavilla. Minä puolestani kehoitin miettimään, että haluaisivatko mennä Pirunkurun kautta Ylläkselle enkä ollut ensimmäinen, joka oli tästä varoittanut. Sää toisena päivänä oli samanlainen kuin ensimmäisenä. Sininen taivas ja hellettä eikä tuule yhtään, mutta paikoin oli onneksi avoimempaa. Koska olin matkalla pohjoiseen, olivat kaikki nousut reitillä etelärinteissä, joihin aurinko paahtoi. Pysähtyminen ei kuitenkaan oikein tullut kyseeseen, koska ympärillä pörräsi jatkuvasti parvi keskikokoisen koiran kokoisia paarmoja, jotka kävivät kimppuun heti, jos pysähtyi. Liikkuessa ne tyytyivät vain pörräämään ympärillä äänekkäästi.
 |
| Tällä reitillä tämä oli virkistävä näky |
 |
| Loputon mäntymetsä |
 |
| Kukkia (en tunnista) |
Lopulta saavuin tien ylitykseen, mikä tarkoitti, että Peurakaltio oli aivan lähellä. Kävelin talon kulman ohi ja säikytin pihassa hengailleen poron. Anteeksi siitä. Istahdin tulipaikalle pitämään ruoka- ja lepotaukoa. Melkein heti paikalle tuli myös päiväretkellä Äkäskerolla ollut pariskunta, joiden kanssa jäin rupattelemaan. Kannatti! Ystävällinen pariskunta teki tulet ja käristi tikussa makkaraa ja tarjosivat minullekin. Ei kyllä mitenkään pystynyt kieltäytymään. He vahvistivat myös, että vettä ei juuri ole saatavilla, joten suodatin hieman epäilyttävän näköisestä kaivosta itselleni 3 litran jumarakon täyteen, koska tiesin että edessä olisi rankka nousu helteessä.
Jyrkässä ja raskaassa nousussa kuumuus syö voimat ja hengähdystauoilla paarmat miehen. Seisovassa helteessä etelärinnettä paahtava aurinko aiheutti melkein alkavan lämpöhalvauksen oireita. Puurajan yläpuolellakaan ei juuri helpottanut, paitsi ajoittain, kun jostain läheltä lähtevä termiikkikupla aiheutti hetkeksi pienen tuulenvireen. Mieltä tosin virkisti, että Äkäskerolta avautui pitkästä aikaa hienoja maisemia. Ylläs alkoi jo näyttää kaukaiselta ja Pallas näkyi kaukana edessä. Ei auttanut kuin siirtää jalkaa toisen eteen, jotta pääsisi perille. Ja nauttia maisemista. Ja tuulenvireistä, joiden aikana myös ötökät olivat poissa.
 |
| Äkäskeron nousu oli jyrkkä ja kuuma |
 |
Yksinäinen pihlaja Äkäskerolla puurajalla ei tuntunut
kuuluvan joukkoon |
 |
| Ylläs alkoi näyttää kaukaiselta |
 |
| Kukkia Äkäskerolla (en tunnista) |
 |
| Huippu. Ylläs (Kellokas) 25 km, Pallas 45 km |
 |
| Pallas näkyvissä horisontissa, vielä kaukana |
Jos nousu Äkäskeron huipulle oli jyrkkä, niin lasku oli sitäkin jyrkempi. (Päiväkirjaan olin kirjoittanut "melkein Norjalaisella tavalla jyrkkä") Hyvä puoli oli, että pohjoisrinne ei ollut ollenkaan niin kuuma kuin nousun etelärinne. Onneksi oli kuivaa ja sauvat. Märkänä ja mutaisena lasku olisi ollut paikoin jopa vaarallinen tai ainakin tarkkana olisi saanut olla.
Alhaalla Äkäskeron ja Mustakeron välissä korvani kuulivat taas tällä reitillä ja näissä olosuhteissa maailman parhaan äänen. Virtaavaa vettä! Alhaalla pitkospuiden risteyksessä olikin opaste vesipisteelle 200m päähän, josta löytyi virtaava puro. Tämä tuli erinoimaiseen aikaan, koska Äkäskerolla täyttämästäni 3 litrasta oli jäljellä alle puoli litraa. Ja matkaa olin taittanut linnun tietä noin 6 kilometriä.
 |
| Puro Äkäskeron ja Mustakeron välissä |
Veden haun jälkeen alkoi nousu seuraavalle kerolle (Mustakero). Etelärinne oli taas se kuumempi ja toiminta kiivetessä enemmän lämpöä tuottavaa. Paikoin nousuissa jouduin laskemaan askeleita ja tietyn määrän jälkeen antamaan itselleni luvan hengittää paikallaan hetki ja hörpätä vettä. Maaston tasaannuttua siirryin ensin laskemaan reittimerkkejä ja hetkeä myöhemmin juomaan kilometrin välein (GPS:n perusteella jäljellä olevan matkan pienennyttyä kilometrin). Jossain kohtaa matkalla vastassa olleen virran ylittäminen ajatuksena ärsytti hetken, koska en olisi millään viitsinyt ottaa kenkiä pois jalasta, mutta löysin kohdan, jossa ylitys onnistui kuivin jaloin mättäältä mättäälle. Metsä tuntui jatkuvan aivan loputtomiin. Kuulin polun lähellä kulkevan kosken, mutta se oli turhan kaukana, että olisin viitsinyt hakea vettä, koska tiesin, että perillä olisi vettä.
 |
| Nousu Mustakerolle oli raskas ja edelleen kuuma |
 |
| Paikoin polku oli kivinen |
 |
| Joku oli rakentanut metsään penkin. En koeistunut. |
 |
| Heijastuksia purosta |
Lopulta saavuin suon reunaan, mikä tarkoitti, että olin jo lähellä. Ylitin suon pitkospuita pitkin, jotka olivat paikoin kasvaneet umpeen pajukkoa. Oli pakko kiristää vauhtia, koska suolla hyttyset olivat huomattavasti aggressiivisempia, kuin metsässä kiusana olleet paarmat. Suon ylityksen jälkeen reitti kääntyi vasemmalle ja jatkui suon reunaa pitkin ja hyttyset olivat vielä aggressiivisempia kuin suolla. Ja niitä oli paljon. Harkitsin hyttysmyrkyn laittamista, mutta en jaksanut ottaa rinkkaa selästä, joten päätin vain kestää. Kuin mies. Eli ulkoisesti tyyni, mutta sisäisesti perkeleesti kiroillen.
 |
| Suota ylittämässä. Pahtavuoma on jo lähellä. |
Pahtavuoman pihapiiriin tullessa vilkaisen Fitbittiä. 40000 askelta ja 6000 kcal. Tulipaikalla oli tuli ja Pallakselle matkalla oleva tamperelainen vaeltaja, jonka olin pikaisesti tavannut bussimatkalla Kolarista Ylläsjärvelle. Hän aloitti vaelluksensa Kellokkaasta. Iltapalaa kokkaillessani juteltiin niitä näitä. Olin fyysisesti niin poikki, että juuri ja juuri jaksoin tehdä ruokaa ja join vain kohtuullisesti, niin vesi riittäisi myös aamupalaan.
 |
| Valmiina yöpuulle (kunhan rinkka on nostettu vielä suojaan) |
Etsin pihapiiristä sopivan paikan ja pystytin teltan ja menin nukkumaan. Uni ei oikein meinannut tällä kertaa tulla, kun kropassa vähän kaikki oli hieman kipeänä. Alkuperäisenä suunnitelmana oli mennä seuraavana päivänä Mustakeron majalle asti, mutta karttaa tutkiessa totesin, että koska silloin ollaan kansallispuiston erämaa-alueella ja siellä on leiriytyminen sallittua, menisin mahdollisesti vain hieman Rauhalan ohi ja leiriytyisin ennen Koivakeron nousua kartassa näkyvän suolle laskevan virran lähelle, jonka yläpäässä näkyy jonkinlainen lampi. Olin näillä tiedoilla melko luottavainen, että tämä puro olisi olemassa.
Toisena päivänä matkaa oli taittunut 24,2 kilometriä, 859 m nousua ja 916 m laskua. Takana siis 45,4 km ja yli 2 km nousua ja laskua.
Seuraavana päivänä huomasin, että olisi pitänyt hakea vielä illalla vettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti