Ylläs-Pallas-Hetta, neljäs päivä - välietappi

26.7. Rauhala-Pallas

Aamulla oli fantastinen tunne herätä siihen, että on viileää. Mukavan viileää siis, ei kylmä. Nukuin yli 10 tuntia ja viileyden lisäksi oli mukavan levännyt olo. Kroppa tosin jäykkä joka puolelta. Keittelin ja söin aamupuurot rauhassa ja kävin täyttämässä juomarakon purosta, jonka takia olin leiripaikan valinnut. Leiriä purkaessa näin pitkästä aikaa ihmisiä. Vaeltajakaksikko meni hirvittävää vauhtia etelän suuntaan eikä varmaankaan huomannut minua tai ei ainakaan reagoinut. Toisella kastui kuulemma kengät, toinen hieman kiersi, mutta odottamiseen ei ole aikaa, vaan piti juosta perään. Ja puheista päätellen aikovat samana päivänä olla vielä Ylläksellä.

Sammakkoja riitti kosteammissa (ja yllättävästi vähemmän kosteammissakin) paikoissa

Paikoin polku oli melko kostea.

Oli ollut hyvä ajatus nukkua vesipaikan lähellä. Koivakerolle oli jyrkkä nousu seisovassa kosteassa ilmassa. Huipulla ihmettelin, kuinka poroja ei joudu enemmän petojen suuhun. Pääsin juuri huippua merkkaavan kummelin viereen kun näin polkua pitkin vastaan tulossa poron kahden vasan kanssa ja jäin niitä siihen kuvailemaan ja mietin, että missä vaiheessa reagoivat minuun jotenkin. Kun kärjessä tullut vasa havaitsi minut ohitettuaan minut noin puolentoista metrin päästä, se otti pienen spurtin pois polulta ja emo (en tunne oikeaa porosanastoa, jos tämä on väärä nimitys) toisen vasan kanssa perään. Onneksi en ollut vaaniva peto. Parin kymmenen metrin päässä taas jatkoivat rauhallista jolkottelua Rauhalan suuntaan.

Koivakeron laella. Taustalla Pallas

Ylläs on jo kaukana. Tämä oli viimeinen näköhavainto.

Pallas on jo lähellä

Koivakeron poroja matkalla Rauhalan suuntaan

Reitti oli kivikkoinen ja paikoin huonosti näkyvä merkkien puuttuessa

Pallas lähestyy

...koko ajan. Nämä vanhat viitat on jotenkin hienompia, mutta varmasti ei niin huoltovapaita kuin uudemmat

Reitti jatkui alas ja takaisin ylös, seuraavana Mustakero, jonka huipun jälkeen käväisin Mustakeron tuvalla suodattamassa vettä itselleni. Totesin ikäväkseni, että olin hukannut yhden pienen osan suodattimesta (MSR Trailshot) ilmeisesti huuhdellessani sitä. Tämä teki suodattamisesta vähän hitaampaa, koska vesi pääsi pumpatessa myös takaisin ottoletkusta ulos, ellen toisella kädellä puristanut sitä kiinni, mutta homma toimi kuitenkin ihan hyvin lopulta. Harmitti osan hukkaamista enemmän se, että olin jättänyt muoviroskaa reitille. Lähtiessä jatkamaan matkaa oli mielenkiintoinen opaste. Pallakselle opastettiin vain hiihtoreitti, mitä en huomannut ja tästä piti valita polku, joka näytti Lommoltunturille.

Mustakeron tupa

Reittiviittta. Vain hiihtoreitti Pallakselle opastettu.

Ihmeellisyyksiä. Noin 100m päässä tuvasta, jonka pihassa sallittu tulipaikka oli jonkun tulipaikka.

Reitti jatkui Lommoltunturin harjanteen länsipuolta valitettavasti käymättä huipuilla, vaikka ne olisivatkin tehneet reitistä raskaamman. Valitettavasti siksi, että reitti kulki pääasiassa puurajan alapuolella ja maisemia oli tarjolla melko vähän. Päivä oli jatkunut kuumana ja hikisenä ja vesi alkoi taas olla ongelma. Lommoltunturilta reitti laskeutui Raattamantien (tie 972) ylitykseen ja elättelin jo toiveita, että löytäisin vettä.

Lommoltunturin polkua.

Lommoltunturilta laskeutuessa Pallas näyttää olevan jo saavutettavissa

Tienviittakin antaa toivoa

Raattamantie

Polku jatkuu kapeana metsäpolkuna

Toiveet veden saamisesta olivat kuitenkin turhia vielä jonkun aikaa. Pari kilometriä ennen Pyhäjoen ylitystä reitti kulki joen reittiä myötäillen, mutta joki kulki syvähkössä rotkossa, johon en halunnut mennä, vaan jatkoin ylityspaikalle asti, josta otin vielä kerran tälle päivällä juomarakon täyteen.

Pyhäjoen ylitykseen laskeutuminen on hienosti kivetty

Pyhäjoki yläjuoksun suuntaan

Ja alajuoksun suuntaan. Tästä hain vettä.

Joitain kilometrejä ennen Pallasta alan miettiä ilmeisesti aamulla etelään suunnanneiden vauhdikkaiden vaeltajien Mustakeron vieraskirjaan kirjoittamat kehut Pallaksella syödyistä burgereista ja neljän päivän hikoilun jälkeen olo alkaa olla hyvinkin limainen. Tarkistan olevani puhelinverkon alueella ja tarkistan booking.com:n, jossa tarjotaan Pallaksella huonetta hintaan 60€/yö, sisältäen aamiaisen. Suihku, sänky, hotelliaamiainen. Hetken mietin ja tarkistan kotiväeltä onko tämä huijausta sen sijaan, että yöpyisin laavulla kilometrin päässä hotellista ja päädyn siihen, että en aikoisi kokea syyllisyyttä ja varasin huoneen. Aivan loppumetreillä eksyin hieman viralliselta reitiltä kun jossain polun risteyksessä en tarkkaillut reittimerkkejä ja oli jo muitakin polkuja, mutta löysin perille.

Hyönteistutkijat keräsivät näytteitä

Lähellä. Alkoi hotelli kiinnostaa.

Viimeinen osuus on jo erittäin hyväkulkuista.

69 kilometriä Kellokkaasta

Suihku, ruokaa ja sänky luvassa

Pihaporo

Kirjauduin sisään hotelliin ja kävin suihkussa. Ravintolassa burgeri. Ja kyllä, myös limsaa ja jälkiruokaa. Siellä kuulin, että aamulla näkemäni nopea kaksikko on ilmeisesti aikeissa kulkea Hetasta Ylläkselle kolmessa päivässä. Laskeskelin, että olin matkalla juonut 6 litraa vettä, join burgerin kanssa puoli litraa limsaa ja litran vesikannun ja vieläkin oli janoinen olo. Puhtaana ja kylläisenä nautin vielä kylmän siiderin ennen kuin menin huoneeseen ja laitoin kaikki sähkölaitteet latureihin.

Nukkuminen ei meinannut oikein sujua, koska huone oli kuuma, mutta olin puhdas ja kylläinen. Ja minulle oli luvassa hotelliaamiainen. Ja haaveilin jo seuraavan aamun hotelliaamiaisesta. Pekonista ja munakokkelista. Noin 80 km takana (aloitin Ylläsjärveltä, en Kellokkaasta), 55 km edessä.

Illalla kotiin soitellessa totesin, että nyt on Ylläs-Pallas vaellettu. Oli hieno kokemus, mutta en haluaisi mennä sitä enää koskaan. Spoilerina totean, että myöhemmin olen oppinut  arvostamaan reittiä.

Ylläs-Pallas-Hetta, kolmas päivä

25.7. Pahtavuoma-Rajala

Heräsin ajatukseen, että oli huono idea edellisenä päivänä päättää olla illalla hakematta lisää vettä. Päätä jomotti hieman. Olin ollut laiska ja todennut, että iltaruokaan vesi riittäisi, jos en joisi kovin paljoa. Aamulla kävin hakemassa vettä Pahtavuoman vesipisteeltä, joka on tulipaikalta vähän matkaa suolle päin oleva kuoppa. Tein tulipaikalla aamupuuron itselleni ja kiittelin, että illalla paikalla oli ollut oikea tuli. Savu oli ollut hyvä hyttyskarkotin, vaikka tässä vaiheessa aloin olla jo hieman tottunut hyttysiin enkä jaksanut niistä suuresti enää välittää. Seuraava selkeä etappi oli Rauhalan kylä 14 km päässä. Ylläs oli 32 kilometrin päässä, joten Pallas oli 37 kilometrin päässä. Ylihuomenna olisin siellä.

Pahtavuoman tulipaikka

Ylläkseltä kellokkaasta 32 km, Rauhala 14 km

Matka jatkui taas kerran loputtoman tuntuisella metsätaipalella, jonka katkaisi suo. Suon jälkeen nousu Kolvakerolle oli raskas, koska helle edelleen imi voimia. Päänsärky sentään oli väistynyt. Liian kauan ei pystynyt lepäämään. Kosteammissa paikoissa kimpussa olivat hyttyset, kuumemmissa ja kuivemmissa paarmat. Paarmat olivat siitä mukavia edelleen, että ne tyytyivät pörräämään ympärillä, jos ei erehtynyt pysähtymään. Hyönteismyrkky auttoi jonkin verran, mutta muutaman tunnin välein sitä piti lisätä. Tällä kertaa valitettavasti Keron päälläkään ei ollut niin avointa, että tuuli olisi antanut itikoista rauhaa. Sen verran avointa kuitenkin löytyi, että tämäkin kero tarjosi jonkun verran maisemia. Päivä oli tähän mennessä kuumin ja päädyin muuttamaan katkolahjehousut sortseiksi, mikä auttoi kuumuuteen hieman. 

Reitillä oli paljon sammakoita

Äkäsjärvi Kolvakerolta

Välillä kosteampia paikkoja

Kolvakeron ja Risulaen välissä oli poroaita, jonka vieressä oli lampi (varmaankin oikeasti kaltio), josta sain suodatettua vettä. Se tuli hyvinkin tarpeeseen, maasto oli ylhäällä todella kuivaa. Ylhäällä kulkiessa välillä Pallas tulee näkyviin Jerisjärven takaa. Risulaen ja Kesälaen välissä sähkölinja katkaisee metsän. Iltatulilla olin eilen kuullut toisen käden tietona, että sähkölinjaa mäen yli seuraamalla löytyisi vettä. Karttani vahvisti tiedon, että siellä on lampi, mutta minulla oli vielä vettä, joten en poikennut reitiltä. 

Pallas näkyvissä Jerisjärven ja Keimiötunturin takana

Poroaita

Vesipisteenä kaltio

Sähkölinja leikkaa metsän

Kuivunut kuusi

Muurahaispesä kukkaistutuksineen

Kesälaelle nousun jälkeen alkoi laskeutuminen kohti Rauhalaa. Poroaidan kohdalla kuulin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan autojen ääniä. Rauhalassa reitti seurasi maantietä kolmisen kilometriä. Itse taisin kävellä neljä, koska en huomannut mistä kohtaa tieltä piti kääntyä pois ja jouduin palaamaan jonkin verran takaisin. (Loppukesästä ajoin samaisesta risteyksestä uudelleen enkä silloinkaan nähnyt opastetta, vaikka yritin katsoa, oikea kohta lienisi risteyksen kohdalta kartan perusteella) Maantietä kävellessä löytyi pitkästä aikaa kännykkäverkkokin, minkä hyödynsin soittamalla kotiväelle ja tekemällä somepäivityksen edistymisestä. Jonkun talon ohi kulkiessa kuulin jonkun sanovan, että varjossa 27 astetta lämmintä. Asfaltti oli kuumaa ja ei varjoa missään.

Poroaita matkalla Rauhalaan

Pallas 24 km

Tietä pitkin noin 3 km

Kun oikea polku löytyi, se oli leveämpi ja parempikulkuinen kuin aikoihin. Hetken pelkäsin, että reitti jatkuu taas loputtomana metsänä, missä etenemistä ei näe mistään, mutta pian tulikin näkyviin iso suo (Anuntivuoma), jonka reunaa polku kulkee. Ilo leveästä polusta oli lyhyt, suon reunassa polku on paikoittain melkoista ryteikköä ja savea. Paikoin kiersin hieman metsän puolelta kosteimmat paikat ja ensimmäistä kertaa jouduin välillä etsimään puista reittimerkkejä, jotta edes näkisin mihin polku oikeasti jatkui. Suon reunassa vastaan tuli yksi porokin, joka kääntyi kannoillaan minut huomattuaan. Yritin kyllä väistääkin, että pääsisi kulkemaan, mutta se päätti lähteä polkua pitkin. Hetken päästä sama poro tuli vastaan ja sama toistui ja näin kuljettiin yhdessä jonkun matkaa. 

Polku jatkui Rauhalan jälkeen hyvänä

Anuntivuoma

Matkakumppanini suon laidassa

Ajoittain polku oli vaikea erottaa

Sitten kuulin taas sen kauniin virtaavan veden äänen, mitä olin etsimässä. Kartasta valitsemani puro oli olemassa. Jatkoin hetken matkaa eteenpäin ja löysin teltalle paikan ja palasin hakemaan vettä. 5 litraa olinkin jo käyttänyt, mutta näissä helteissä mikään ei oikein riittänyt. Tässä kohtaa olin kansallispuiston erämaavyöhykkeellä, jossa leiriytyminen on järjestyssääntöjen mukaan sallittua muuallakin kuin tupien läheisyydessä. Erämaavyöhyke alkoi edellisenä päivänä Äkäskeron ja Mustakeron välin paikkeilta. Siellä tämä näkyi siten, että Mustakerolla näkyi useampia paikkoja, jossa oli ollut telttoja ja jäkälää oli lyttääntynyt. Itse valitsin mustikkamättään, joka ei juurikaan pahastuisi siitä, että nukun siinä yhden yön. Eikä aamulla teltan purettuani näkynytkään edes painaumaa. Vettä hakiessa huomasin, että olin jättänyt myös inReach satelliittilähettimeni leiripaikalle ja mietin, että kauanko menisi, että minut löydettäisiin jos minulle nyt sattuisi jotain. Ei sattunut kuitenkaan.

Tätä etsin. Pälkekeronjärvestä laskeva puro

Kello ei ollut vielä paljon. Teltta oli pystyssä mustikkamättäällä. Leiriä rakentaessa minua kävi ihmettelemässä joku poro isojen sarviensa kanssa. Ruokaa laittaessa havaintoni oli, että täällä oli hyttysten ja paarmojen lisäksi tuhottomasti kärpäsiä. Mahdollisesti jossain lähimaastossa olleen porotokan takia. Vetäydyin ajoissa telttaan yöpuulle.

Teltassa lueskelin Kindlelläni kirjaa ja ehdin mietiskellä erilaisia asioita. Miten kuivilla keroilla voi olla niin paljon sammakoita? Miten Äkäskeron melkein paljaalla laella kasvaa ainoa Lapissa näkemäni pihlaja? Yllätyksekseni olin edelleen matkapuhelinverkon tavoitettavissa ja soittelin illalla vielä kotiväelle. 21 aikoihin illalla kuulin puhetta ja teltan tuuletusaukosta näin Kovakeroa kohti menevän vaeltajan. Jonkin verran myöhemmin näin samasta tuuletusaukosta noin 20 poron tokan matkalla polkua pitkin Rauhalaa kohti. Lopulta nukahdin kyseisen tokan kellokkaan tasaiseen kilkatukseen. Olin kulkenut tänään 17,1 km ja takana oli yhteensä 62,5 km. Nousua tälle päivälle 645 m ja laskua 633 m, eli yhteensä nousua noin 2700m. Pallakselle pääsisin seuraavana päivänä.

Ylläs-Pallas-Hetta, toinen päivä

24.7. Kotamaja-Pahtavuoma

Heräsin toiseen vaelluspäivään (ensimmäinen päivä) Kotamajalla hyvin nukutun yön jälkeen. Totesin, että vesi oli vähissä ja päätin, että syön aamiaisen matkan varrella, kunhan olen löytänyt vettä. Aamulla pihassa rinkkaa pakatessa paikalle osui läskipyöräilijä, jonka kanssa rupattelin hetken läskipyöräilystä ja omasta suunnitelmastani. Melko pian Kotamajan jälkeen löytyi lähde, josta otan pari litraa vettä. Enempää ei hermot kestäneet suodattaa hyttysparvessa. Suon reunassa tuli vastaan pari poroa (ensimmäiset porot, jotka näin jalkaisin kulkiessa tällä matkalla), jotka kääntyivät kannoillaan takaisin tulosuuntaansa minut huomattuaan. Koska polun varressa ei näkynyt mukavia ruokailupaikkoja, poikkesin reitiltä muutama sataa metriä Kutujärven päivätuvalle syömään aamupuuroni. Puuro maistui, edellisenä iltana oli ollut jotenkin niin kuiva ja väsynyt olo, että ei meinannut jaksaa syödä. Siis fyysisesti nostella ruokaa suuhun, pureskella ja niellä.

Pallakselle 58km

Muurahaispesä reitin varressa

Reitti jatkuu loputtoman tuntuisena metsävaelluksena mäntymetsää kasvavaa harjua pitkin. Välillä reitti laskeutui suolle.Pari kertaa matkan aikana säikähdettiin vastaan tulevien porojen kanssa toisiamme. Matkalle osui yksi hyvä virta, jossa oli isä tyttärensä kanssa juuri ottamassa vettä ja päätin tehdä saman. Vaihdettiin kokemuksia reitistä, koska he olivat tulossa pohjoisen suunnasta ja totesivat myös, että vettä oli huonosti saatavilla. Minä puolestani kehoitin miettimään, että haluaisivatko mennä Pirunkurun kautta Ylläkselle enkä ollut ensimmäinen, joka oli tästä varoittanut. Sää toisena päivänä oli samanlainen kuin ensimmäisenä. Sininen taivas ja hellettä eikä tuule yhtään, mutta paikoin oli onneksi avoimempaa. Koska olin matkalla pohjoiseen, olivat kaikki nousut reitillä etelärinteissä, joihin aurinko paahtoi. Pysähtyminen ei kuitenkaan oikein tullut kyseeseen, koska ympärillä pörräsi jatkuvasti parvi keskikokoisen koiran kokoisia paarmoja, jotka kävivät kimppuun heti, jos pysähtyi. Liikkuessa ne tyytyivät vain pörräämään ympärillä äänekkäästi.

Tällä reitillä tämä oli virkistävä näky

Loputon mäntymetsä

Kukkia (en tunnista)

Lopulta saavuin tien ylitykseen, mikä tarkoitti, että Peurakaltio oli aivan lähellä. Kävelin talon kulman ohi ja säikytin pihassa hengailleen poron. Anteeksi siitä. Istahdin tulipaikalle pitämään ruoka- ja lepotaukoa. Melkein heti paikalle tuli myös päiväretkellä Äkäskerolla ollut pariskunta, joiden kanssa jäin rupattelemaan. Kannatti! Ystävällinen pariskunta teki tulet ja käristi tikussa makkaraa ja tarjosivat minullekin. Ei kyllä mitenkään pystynyt kieltäytymään. He vahvistivat myös, että vettä ei juuri ole saatavilla, joten suodatin hieman epäilyttävän näköisestä kaivosta itselleni 3 litran jumarakon täyteen, koska tiesin että edessä olisi rankka nousu helteessä.

Kun ei ole 20 km:iin nähnyt autoa, on hyvä, että varoitetaan

Autoja ei kuitenkaan tullut

Pallakselle 48km

Peurakaltion pihasta säikyttämäni poro

Jyrkässä ja raskaassa nousussa kuumuus syö voimat ja hengähdystauoilla paarmat miehen. Seisovassa helteessä etelärinnettä paahtava aurinko aiheutti melkein alkavan lämpöhalvauksen oireita. Puurajan yläpuolellakaan ei juuri helpottanut, paitsi ajoittain, kun jostain läheltä lähtevä termiikkikupla aiheutti hetkeksi pienen tuulenvireen. Mieltä tosin virkisti, että Äkäskerolta avautui pitkästä aikaa hienoja maisemia. Ylläs alkoi jo näyttää kaukaiselta ja Pallas näkyi kaukana edessä. Ei auttanut kuin siirtää jalkaa toisen eteen, jotta pääsisi perille. Ja nauttia maisemista. Ja tuulenvireistä, joiden aikana myös ötökät olivat poissa.

Äkäskeron nousu oli jyrkkä ja kuuma

Yksinäinen pihlaja Äkäskerolla puurajalla ei tuntunut
kuuluvan joukkoon

Ylläs alkoi näyttää kaukaiselta

Kukkia Äkäskerolla (en tunnista)

Huippu. Ylläs (Kellokas) 25 km, Pallas 45 km

Pallas näkyvissä horisontissa, vielä kaukana

Jos nousu Äkäskeron huipulle oli jyrkkä, niin lasku oli sitäkin jyrkempi. (Päiväkirjaan olin kirjoittanut "melkein Norjalaisella tavalla jyrkkä") Hyvä puoli oli, että pohjoisrinne ei ollut ollenkaan niin kuuma kuin nousun etelärinne. Onneksi oli kuivaa ja sauvat. Märkänä ja mutaisena lasku olisi ollut paikoin jopa vaarallinen tai ainakin tarkkana olisi saanut olla.

Alhaalla Äkäskeron ja Mustakeron välissä korvani kuulivat taas tällä reitillä ja näissä olosuhteissa maailman parhaan äänen. Virtaavaa vettä! Alhaalla pitkospuiden risteyksessä olikin opaste vesipisteelle 200m päähän, josta löytyi virtaava puro. Tämä tuli erinoimaiseen aikaan, koska Äkäskerolla täyttämästäni 3 litrasta oli jäljellä alle puoli litraa. Ja matkaa olin taittanut linnun tietä noin 6 kilometriä.

Puro Äkäskeron ja Mustakeron välissä

Veden haun jälkeen alkoi nousu seuraavalle kerolle (Mustakero). Etelärinne oli taas se kuumempi ja toiminta kiivetessä enemmän lämpöä tuottavaa. Paikoin nousuissa jouduin laskemaan askeleita ja tietyn määrän jälkeen antamaan itselleni luvan hengittää paikallaan hetki ja hörpätä vettä. Maaston tasaannuttua siirryin ensin laskemaan reittimerkkejä ja hetkeä myöhemmin juomaan kilometrin välein (GPS:n perusteella jäljellä olevan matkan pienennyttyä kilometrin). Jossain kohtaa matkalla vastassa olleen virran ylittäminen ajatuksena ärsytti hetken, koska en olisi millään viitsinyt ottaa kenkiä pois jalasta, mutta löysin kohdan, jossa ylitys onnistui kuivin jaloin mättäältä mättäälle. Metsä tuntui jatkuvan aivan loputtomiin. Kuulin polun lähellä kulkevan kosken, mutta se oli turhan kaukana, että olisin viitsinyt hakea vettä, koska tiesin, että perillä olisi vettä.

Nousu Mustakerolle oli raskas ja edelleen kuuma

Paikoin polku oli kivinen

Joku oli rakentanut metsään penkin. En koeistunut.

Heijastuksia purosta

Lopulta saavuin suon reunaan, mikä tarkoitti, että olin jo lähellä. Ylitin suon pitkospuita pitkin, jotka olivat paikoin kasvaneet umpeen pajukkoa. Oli pakko kiristää vauhtia, koska suolla hyttyset olivat huomattavasti aggressiivisempia, kuin metsässä kiusana olleet paarmat. Suon ylityksen jälkeen reitti kääntyi vasemmalle ja jatkui suon reunaa pitkin ja hyttyset olivat vielä aggressiivisempia kuin suolla. Ja niitä oli paljon. Harkitsin hyttysmyrkyn laittamista, mutta en jaksanut ottaa rinkkaa selästä, joten päätin vain kestää. Kuin mies. Eli ulkoisesti tyyni, mutta sisäisesti perkeleesti kiroillen.

Suota ylittämässä. Pahtavuoma on jo lähellä.

Pahtavuoman pihapiiriin tullessa vilkaisen Fitbittiä. 40000 askelta ja 6000 kcal. Tulipaikalla oli tuli ja Pallakselle matkalla oleva tamperelainen vaeltaja, jonka olin pikaisesti tavannut bussimatkalla Kolarista Ylläsjärvelle. Hän aloitti vaelluksensa Kellokkaasta. Iltapalaa kokkaillessani juteltiin niitä näitä. Olin fyysisesti niin poikki, että juuri ja juuri jaksoin tehdä ruokaa ja join vain kohtuullisesti, niin vesi riittäisi myös aamupalaan.

Valmiina yöpuulle (kunhan rinkka on nostettu vielä suojaan)

Etsin pihapiiristä sopivan paikan ja pystytin teltan ja menin nukkumaan. Uni ei oikein meinannut tällä kertaa tulla, kun kropassa vähän kaikki oli hieman kipeänä. Alkuperäisenä suunnitelmana oli mennä seuraavana päivänä Mustakeron majalle asti, mutta karttaa tutkiessa totesin, että koska silloin ollaan kansallispuiston erämaa-alueella ja siellä on leiriytyminen sallittua, menisin mahdollisesti vain hieman Rauhalan ohi ja leiriytyisin ennen Koivakeron nousua kartassa näkyvän suolle laskevan virran lähelle, jonka yläpäässä näkyy jonkinlainen lampi. Olin näillä tiedoilla melko luottavainen, että tämä puro olisi olemassa.

Toisena päivänä matkaa oli taittunut 24,2 kilometriä, 859 m nousua ja 916 m laskua. Takana siis 45,4 km ja yli 2 km nousua ja laskua.

Seuraavana päivänä huomasin, että olisi pitänyt hakea vielä illalla vettä.