Meloja 1 (EPP1) taitokortti suoritettu

Taas tuli vietettyä pari päivää Haltiassa Luonto- ja eräopasopinnoissa, tällä kertaa tarkemmin Haltian uimarannalla ja Nuuksion Pitkäjärvellä ja vähän järvessäkin. Tällä kertaa lajina oli melonta sekä kajakilla että kanootilla. Aiempaa kokemusta on sen verran, että olen käynyt kerran kesäillan kajakkimelonnalla Turussa, järjestäjän Aavameri. Avokanootista taas kokemusta sen verran, että olen kerran vuokrannut kanootin Halistenkoskelta ja melonut Aurajokea siitä jonkun kilometrin ylävirtaan ja takaisin. Lisäksi meillä on nyt perheessä ollut pari vuotta Sevylor Adventure Plus, jolla ollaan muutamia retkiä ehditty meloa vaimon kanssa välillä myös bonuspoika mukana ja itsenäisesti kerran kalassa kajakkikonfiguraatiossa.

Sunnuntai aloitettiin parin tunnin tutustumisella välineisiin ja niiden käsittelyyn ja kuljetukseen. Sitten jaettiin poppoo kahtia kanootteihin ja kajakkeihin. Itse päädyin ensin kanoottiryhmään ja sain kanoottiin parikseni meidän vastuuopettajan joka toimi myös kanoottikouluttajana. Ensimmäisenä pääsin keulapenkille ja opettaja kipparin paikalle. Ekana harjoiteltiin vesillemeno rannasta, sitten käytiin opettelemassa melontaa eteenpäin ja taaksepäin, kanootin kääntämistä "soutamalla ja huopaamalla" ja kauhomalla sivulle. Sitten harjoiteltiin rantautuminen ja takaisin vesille takaperin ja tällä kertaa minä kipparin paikalla takana, missä sain sitten harjoitella J-vedolla suunnan pitämistä ja takaperäsintä edellä mainittujen juttujen lisäksi. Lopuksi vielä käytiin nousemassa kanootista laiturille ja menemässä takaisin kanoottiin laiturilta ennen kuin vuorossa oli ryhmien vaihto.

Kajakki olikin sitten vähän vieraampi ja meni enemmän aikaa säätää aukkopeitteiden ja jalkatukien säätöjen kanssa, mutta silläkin päästiin rannasta vesille harjoittelemaan eteenpäin melontaa suoraan, kaarivedolla ohjaamista, pysähtymistä, peruuttamista, paikalla kääntymistä, kasilla ja kauhomalla sivulle menoa ja vähän alatukea ja alatukikäännöstä. Pari horjahdusta tuli, mutta opin merkittävästi paremmin kuin aiemmalla kokemuksella käyttämään melontaan myös sitä osaa, joka on kajakin sisäpuolella eli jalkoja. Kajakkiosuus päätettiin opettelemalla nousemaan kajakista laiturille ja sitten sulattelemaan yön yli asioita.

Maanantaina pienen väen vaihdoksen takia minut siirrettiin ryhmään, joka lähti ensin kajakilla. Harjoiteltiin eilisiä asioita ja jostain syystä yön yli nukkuminen jotenkin aina saa erilaisia taitoja parempaan järjestykseen ja kaikki sujui paremmin ja mikä tärkeintä rennommin ja paremmalla luotolla siihen, että kajakki pysyy pystyssä. Kumpanakin päivänä muutamia horjahduksia tuli, mutta kuten iltapäivällä huomasin, en vielä läheskään kaatunut vaikka se siltä niinä hetkinä tuntui. Hiottiin lisäksi tekniikoita opettelemalla vartalon kiertoa paremmaksi ja kanttaamista. Samalla suoritettiin EPP1-näyttö kajakkikouluttajallemme kaatumista ja pelastautumista lukuunottamatta. Tähän kuului:

• Eteenpäin melominen
• Pysäyttäminen ja taaksepäin melominen
• Kajakilla 8-radan melominen
• Kaariveto 180/360 astetta paikoillaan
• Sivuttain melonta
• Tuen ottaminen vedestä
• Lauttautuminen

Rannassa vaihdettiin kanootteihin ja lähdettin harjoittelemaan sillä eilisiä taitoja ja tehtiin samanlaiset EPP1-näytöt kanootilla. Paikkoja vaihdettiin tällä kertaa rantautumalla luonnonrantaan ja edellä mainittujen taitojen lisäksi harjoiteltiin myös etuperäsintä ja kanootin kanttaamista. Kokeilujen perusteella totesin myös itselleni kanootissa tukevimmaksi ja ehkä myös mukavimmaksi asennoksi pohjalla polvillaan olemisen ja penkin etureunaan nojaamisen.

Iltapäivän viimeisenä osuutena tulikin etukäteen jännittävin ja lopulta todella hauska osuus, eli kanoottien ja kajakkien kaataminen ja pelastautuminen avustettuna. Ensimmäinen harjoitus tehtiin kanootilla niin, että oma kanootti kaatui ja toinen pari tyhjensi kanoottimme, käänsi sen oikein päin ja avusti meidät takaisin kanoottiin. Kanoottiakin joutui keikuttamaan merkittävästi mukavuusalueen yli, että sen sai kaatumaan, vaikka se kiikkerältä tuntuukin. Paria auttaessa päädyin itse takapenkkiin, eli omaksi hommakseni tuli nostaa kaatunut kanootti tyhjennystä varten oman kanootin päälle ja kipata se oikein päin. Tämäkin sujui ehkä jopa helpommin kuin odotin, kunhan löytyi tasapaino sen kaatuneen kanootin keulan nostamista varten.

Kuivan maan demo kanootilla

Kajakilla kaatumiseksi tuli tehtäväksi kokeilla, että mistä asti alatuennalla saa vielä estettyä kaatumisen ja lopulta itse pääsin vielä ihan kyljeltäänkin takaisin pystyyn kaatamatta kajakkia. Sitten vaihdoin toiseen kokeiluun, kun olin lukenut, että sivulle meloessa voi helposti "kompastua" melaan, jos mela joutuu kajakin alle. Voin nyt vahvistaa, että pitää paikkansa ja nopeasti kippaakin ympäri, jos ei päästä yläkättä irti. Olin hiukan jännittänyt, että miten poistuminen kajakista tapahtuu kun ollaan pää alaspäin, mutta käytännössä luiskahdin suoraan ulos ja vaatisi enemmän keskittymistä pysyä kajakissa sen kaatuessa. Sitten kaveri tyhjensi kajakin, käänsi sen oikein päin ja piti tukea, kun itse selkäuintiasennosta nostin ensin jalan sisälle ja kierähdin takakannelle vatsalleen ja pyörähdin siitä penkkiin istumaan. Sitten oli kaverin vuoro kaatua ja mun pelastusvuoro. Kajakin tyhjentäminen sujui paljon helpommin ja kevyemmin kuin kanootin ja kaverikin saatiin takaisin kyytiin.

Kuivan maan demo kajakilla

Harjoitusta tekisi mieli saada lisää sekä melontatekniikoissa että pelastautumisissa. Ja pelastautumisten harjoittelu oikeastaan oli aivan hurjan hauskaa ja kaatumisen jälkeen melominenkin sujui jotenkin rennommin. Sen verran oli kumpanakin päivänä tuulta ja aallokkoa, että vielä kotiin päästyä ruokapöydässäkin keinutti, mutta nyt olisi vain poltteita päästä lisää vesille!

Olen nyt maastopyöräilyn alkeisohjaaja

Blogi on ollut vuosia päivittämättä, kuten myös Facebook-sivu. Elämässä on tapahtunut paljon muutoksia tällä aikaa ja yritän nyt herättää tätä blogia uudelleen henkiin ja myös retrospektiivisesti päivittää elämässä välissä tapahtuneita asioita ja seikkailuja.

Muutaman viime vuoden aikana pyöräilystä on tullut minulle (uudelleen) tärkeä liikuntamuoto ja olen ajellut käytettävissä olevan ajan puitteissa pari tuhatta kilometriä vuodessa maanteitä, sorateitä ja maastopyöräillyt. Maastossa ajaminen on näistä ehkäpä itselleni hauskinta ja herättää minussa jonkinlaisen sisäisen lapsen.

Osana keväällä aloittamiani Luonto- ja eräoppaan opintoja osallistuin 10-11.8.2021 Haltiassa järjestettyyn Maastopyöräilyn alkeisohjaajan koulutukseen ja nyt minulla on Suomen pyöräilynohjaajien mukaan tiedot ja osaaminen, jotta voisin järjestää ja ohjata helppotasoista maastopyöräilytoimintaa.

Kurssilaiset tutustumassa erilaisiin maastopyöriin. Huom. Ajaessa oli kypärät tiukasti päässä. Kuva: Minna Wigchering

Kurssin jälkeen hallitsen siis virallisesti ja todistetusti:

• maastopyöräilijäryhmän kanssa toimimisen ja ohjaamisen perusteet sekä tärkeimmät maastopyörälenkkien ja -retkien ja toimintatavat
• perustiedot maastopyöräilystä
• keskeiset maastopyöräilyvaatteet, -varusteet ja -välineet sekä olennaisimmat tiedot niiden säätämisestä ja huoltamisesta
• olennaisimmat seikat pyörätapahtumien turvallisuudesta, mm. vastuista, vakuutuksista, ohjeista ja lainsäädännöstä
• olennaisimmat pyöräilyyn liittyvät liikennesäännöt.

Näiden perusteella kyvyt riittää siis esimerkiksi maastopyöräily tutuksi -kurssien järjestämiseen aloittelijoille tai maastopyöräretkien järjestämiseen. Maastopyöräilyn ilosanoman ja tekniikan opettaminen vaikutti sen verran hauskalta puuhalta, että toivon, että päädyn näitä toteuttamaan!

Ylläs-Pallas-Hetta

Vihdoin sain aikaiseksi alkaa kirjoittaa juttusarjan kesän Ylläs-Pallas-Hetta -vaelluksestani. Varsinaiset kirjoitukset tulevat blogin aikajanalle päiville, jolloin ne tapahtuivat ja yritän kovasti kirjoittaa ne korkeintaan muutaman päivän välein.

Alla linkit:

1. Ylläs-Pallas-Hetta, lähtö ja ensimmäinen päivä kirjoitettu 15.1.2018
2. Ylläs-Pallas-Hetta, toinen päivä kirjoitettu 17.1.2018
3. Ylläs-Pallas-Hetta, kolmas päivä kirjoitettu 22.1.2018

4. Ylläs-Pallas-Hetta, neljäs päivä - välietappi UUSI 6.5.2018

5. ...
6. ...
7. ...

Fyysisiä taitoja: voltti trampoliinilla, sammakkoseisonta ja päälläseisonta

Toukokuussa kirjoittelinkin uusien taitojen opettelusta. Aloitin tämän noin vuosi sitten Turun Superparkin aikuisten volttikoulussa, "Leikkiessä" tulee yllättävän paljon liikuntaa ja oikeastaan ihan huomaamatta. Ja liikkuminen on tosi erilaista kuin vaikkapa kuntosalilla, kun kroppaa joutuu käyttämään monipuolisesti.

Eilen sitten tapahtui jotain kiinnostavaa. Olen yrittänyt pitkään laskeutua etuperin volttia jaloilleen trampoliinilla. Foampittiin se menee kyllä ihan hienosti, mutta trampoliinille se on ollut pitkään aina ärsyttävän lähellä. Eilen sitten muutama toisto oli taas tosi lähellä, kunnes tapahtui jotain. Tähän asti voltti on ollut pääasiassa mallia hyppää, vedä kerä ja avaa se jossain vaiheessa. Nyt siellä ilmassa pyöriessä tuli valaistuminen ja yhtäkkiä hahmotin missä asennossa olen ja laskeutuminen alkoi osua ja jäädä jaloilleen. Mukana tässä kirjoituksessa videotodisteita, joissa ensimmäinen toisto on mallia "ärsyttävän lähellä" ja sitten pari, jotka jää jaloilleen. Meinasin ensin ensimmäisen jaloilleen jääneen jälkeen jättää asian hautumaan, mutta päätin, että tehdään lisää ja jotain palikoita tosiaan oli mennyt päässä kohdilleen, kun onnistuneita tuli paljon lisääkin ja parempiakin laskeutumisia kuin mitä videolle sattui.

Olin jo hieman ollut pitkän yrittämisen jälkeen huolissaan, että eikö 44-vuotias pysty enää oppimaan uusia fyysisiä taitoja, kun nuoremmat tuntuvat oppivan tuon huomattavasti nopeammin, mutta epäilykset olivat turhia. Kyllä pystyy. Ja oli palkitseva tunne oppia jotain uutta. Kaikenlaista muuta olen osannut nuorena, mutta en koskaan ole oppinut voltteja. Seuraavaksi työn alle sitten muita juttuja.

Alla kuitenkin vielä jotain, mitä nuoriso sanoisi kai selkä bäkkäriksi (itse sanoisin, että sen pitäisi olla myös yhdyssana, mutta noin nuoriso sen kirjoittaa), mä en tiedä millä nimellä sitä sivistyneemmin pitäisi kutsua (jos joku tietää, vinkatkaa). Ja koska yksi ei riitä, videolla kolme peräkkäin.

Samaan aikaan on tullut opeteltua myös muunlaisia vähemmän vauhdikkaita fyysisiä taitoja, mutta jotka vaativat kuitenkin hallintaa. Päälläseisontaan olen nuorenakin pystynyt, mutta sammakkoseisonnasta kuulin ensimmäistä kertaa vasta jokin aika sitten. Videolla sammakkoseisonta ja siitä siirtyminen päälläseisontaan.

Matkan varrella on tullut opittua paljon muitakin pieniä temppuja, joita voisin jossain vaiheessa jakaa lisää. Sen lisäksi, että uuden oppiminen on älyttömän hauskaa, jotkut väittävät jopa, että uusien fyysisten taitojen opettelu auttaisi ikääntyessä myös pitämään aivot vetreämpinä. En ole vielä saanut aikaan kaivaa aiheesta tutkimuksia, mutta haluan uskoa.

Syksyllä ryhmässä oli yksi fysioterapeutti. Tuli puhetta siitä, että minulle on asennettu molempiin lonkkiin proteesit kaksi vuotta sitten ja siihen tuli toteamus "Aika huikee liikkuvuus." Jotain lienee siis mennyt oikein, mutta on kuntoutumiseen töitäkin tehty.

Toinen vuosi takana uusien lonkkien kanssa

Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle jo jonkin aikaa,, kun jotenkin on tuntunut oudolta, kun ei ole enää kyse siitä kuntoutumisesta, joka tapahtuu nopeasti ja tarinalle oli alun perin luonnollinen päätös siinä, kun sairaalassa lupaamani mukaisesti huiputin lumikengillä Saanan puoli vuotta leikkauksesta. Viime aikoina olen kuitenkin saanut palautetta, että pitäisi kirjoittaa edelleen siitä, mitä kaikkea voi tehdä lonkkaproteesien kanssa ja toisaalta joillekin ehkä mallia siitä, mitä keski-ikäinen voi tehdä - tekonivelet tai ei.

Joten tarkoituksena on kirjoittaa jälkikäteen viimeisen parin vuoden juttuja. Ja toisaalta vaikka kehitys ei enää ole niin dramaattista, olen vahvempi ja liikkuvampi kuin vuosi sitten edelleen ja siitä on pitkä matka, kun minut julkisen terveydenhuollon puolesta todettiin kuntoutuneeksi. Alla teaseriksi viimeistä vuotta kuvina.

Olen treenannut

...voimaa...

...tasapainoa...

...taitoja...

Olen ollut suksilla

...ylämäkeen...

...ja alamäkeen...

Olen lentänyt purjekoneella

Olen käynyt festareilla

Olen vaeltanut

...yksin 140 kilometriä Ylläkseltä Hettaan...

...tyttöystävän ja koirien kanssa Norjassa...

...Saanalla...

...Haltilla...

...Kiilopäällä...

...ja matka jatkuu...

Ylläs-Pallas-Hetta, neljäs päivä - välietappi

26.7. Rauhala-Pallas

Aamulla oli fantastinen tunne herätä siihen, että on viileää. Mukavan viileää siis, ei kylmä. Nukuin yli 10 tuntia ja viileyden lisäksi oli mukavan levännyt olo. Kroppa tosin jäykkä joka puolelta. Keittelin ja söin aamupuurot rauhassa ja kävin täyttämässä juomarakon purosta, jonka takia olin leiripaikan valinnut. Leiriä purkaessa näin pitkästä aikaa ihmisiä. Vaeltajakaksikko meni hirvittävää vauhtia etelän suuntaan eikä varmaankaan huomannut minua tai ei ainakaan reagoinut. Toisella kastui kuulemma kengät, toinen hieman kiersi, mutta odottamiseen ei ole aikaa, vaan piti juosta perään. Ja puheista päätellen aikovat samana päivänä olla vielä Ylläksellä.

Sammakkoja riitti kosteammissa (ja yllättävästi vähemmän kosteammissakin) paikoissa

Paikoin polku oli melko kostea.

Oli ollut hyvä ajatus nukkua vesipaikan lähellä. Koivakerolle oli jyrkkä nousu seisovassa kosteassa ilmassa. Huipulla ihmettelin, kuinka poroja ei joudu enemmän petojen suuhun. Pääsin juuri huippua merkkaavan kummelin viereen kun näin polkua pitkin vastaan tulossa poron kahden vasan kanssa ja jäin niitä siihen kuvailemaan ja mietin, että missä vaiheessa reagoivat minuun jotenkin. Kun kärjessä tullut vasa havaitsi minut ohitettuaan minut noin puolentoista metrin päästä, se otti pienen spurtin pois polulta ja emo (en tunne oikeaa porosanastoa, jos tämä on väärä nimitys) toisen vasan kanssa perään. Onneksi en ollut vaaniva peto. Parin kymmenen metrin päässä taas jatkoivat rauhallista jolkottelua Rauhalan suuntaan.

Koivakeron laella. Taustalla Pallas

Ylläs on jo kaukana. Tämä oli viimeinen näköhavainto.

Pallas on jo lähellä

Koivakeron poroja matkalla Rauhalan suuntaan

Reitti oli kivikkoinen ja paikoin huonosti näkyvä merkkien puuttuessa

Pallas lähestyy

...koko ajan. Nämä vanhat viitat on jotenkin hienompia, mutta varmasti ei niin huoltovapaita kuin uudemmat

Reitti jatkui alas ja takaisin ylös, seuraavana Mustakero, jonka huipun jälkeen käväisin Mustakeron tuvalla suodattamassa vettä itselleni. Totesin ikäväkseni, että olin hukannut yhden pienen osan suodattimesta (MSR Trailshot) ilmeisesti huuhdellessani sitä. Tämä teki suodattamisesta vähän hitaampaa, koska vesi pääsi pumpatessa myös takaisin ottoletkusta ulos, ellen toisella kädellä puristanut sitä kiinni, mutta homma toimi kuitenkin ihan hyvin lopulta. Harmitti osan hukkaamista enemmän se, että olin jättänyt muoviroskaa reitille. Lähtiessä jatkamaan matkaa oli mielenkiintoinen opaste. Pallakselle opastettiin vain hiihtoreitti, mitä en huomannut ja tästä piti valita polku, joka näytti Lommoltunturille.

Mustakeron tupa

Reittiviittta. Vain hiihtoreitti Pallakselle opastettu.

Ihmeellisyyksiä. Noin 100m päässä tuvasta, jonka pihassa sallittu tulipaikka oli jonkun tulipaikka.

Reitti jatkui Lommoltunturin harjanteen länsipuolta valitettavasti käymättä huipuilla, vaikka ne olisivatkin tehneet reitistä raskaamman. Valitettavasti siksi, että reitti kulki pääasiassa puurajan alapuolella ja maisemia oli tarjolla melko vähän. Päivä oli jatkunut kuumana ja hikisenä ja vesi alkoi taas olla ongelma. Lommoltunturilta reitti laskeutui Raattamantien (tie 972) ylitykseen ja elättelin jo toiveita, että löytäisin vettä.

Lommoltunturin polkua.

Lommoltunturilta laskeutuessa Pallas näyttää olevan jo saavutettavissa

Tienviittakin antaa toivoa

Raattamantie

Polku jatkuu kapeana metsäpolkuna

Toiveet veden saamisesta olivat kuitenkin turhia vielä jonkun aikaa. Pari kilometriä ennen Pyhäjoen ylitystä reitti kulki joen reittiä myötäillen, mutta joki kulki syvähkössä rotkossa, johon en halunnut mennä, vaan jatkoin ylityspaikalle asti, josta otin vielä kerran tälle päivällä juomarakon täyteen.

Pyhäjoen ylitykseen laskeutuminen on hienosti kivetty

Pyhäjoki yläjuoksun suuntaan

Ja alajuoksun suuntaan. Tästä hain vettä.

Joitain kilometrejä ennen Pallasta alan miettiä ilmeisesti aamulla etelään suunnanneiden vauhdikkaiden vaeltajien Mustakeron vieraskirjaan kirjoittamat kehut Pallaksella syödyistä burgereista ja neljän päivän hikoilun jälkeen olo alkaa olla hyvinkin limainen. Tarkistan olevani puhelinverkon alueella ja tarkistan booking.com:n, jossa tarjotaan Pallaksella huonetta hintaan 60€/yö, sisältäen aamiaisen. Suihku, sänky, hotelliaamiainen. Hetken mietin ja tarkistan kotiväeltä onko tämä huijausta sen sijaan, että yöpyisin laavulla kilometrin päässä hotellista ja päädyn siihen, että en aikoisi kokea syyllisyyttä ja varasin huoneen. Aivan loppumetreillä eksyin hieman viralliselta reitiltä kun jossain polun risteyksessä en tarkkaillut reittimerkkejä ja oli jo muitakin polkuja, mutta löysin perille.

Hyönteistutkijat keräsivät näytteitä

Lähellä. Alkoi hotelli kiinnostaa.

Viimeinen osuus on jo erittäin hyväkulkuista.

69 kilometriä Kellokkaasta

Suihku, ruokaa ja sänky luvassa

Pihaporo

Kirjauduin sisään hotelliin ja kävin suihkussa. Ravintolassa burgeri. Ja kyllä, myös limsaa ja jälkiruokaa. Siellä kuulin, että aamulla näkemäni nopea kaksikko on ilmeisesti aikeissa kulkea Hetasta Ylläkselle kolmessa päivässä. Laskeskelin, että olin matkalla juonut 6 litraa vettä, join burgerin kanssa puoli litraa limsaa ja litran vesikannun ja vieläkin oli janoinen olo. Puhtaana ja kylläisenä nautin vielä kylmän siiderin ennen kuin menin huoneeseen ja laitoin kaikki sähkölaitteet latureihin.

Nukkuminen ei meinannut oikein sujua, koska huone oli kuuma, mutta olin puhdas ja kylläinen. Ja minulle oli luvassa hotelliaamiainen. Ja haaveilin jo seuraavan aamun hotelliaamiaisesta. Pekonista ja munakokkelista. Noin 80 km takana (aloitin Ylläsjärveltä, en Kellokkaasta), 55 km edessä.

Illalla kotiin soitellessa totesin, että nyt on Ylläs-Pallas vaellettu. Oli hieno kokemus, mutta en haluaisi mennä sitä enää koskaan. Spoilerina totean, että myöhemmin olen oppinut  arvostamaan reittiä.