2 kuukautta leikkauksesta

27.12. tuli täyteen 2 kuukautta leikkauksesta. Uhosin jo kesällä, että jouluna kiipeän uusilla lonkilla Jouppilanvuorelle Seinäjoella, joten oli aika ottaa miehestä mittaa ja toteuttaa uhkaus.

Pakkasilmassa lähdettiin sulattelemaan jouluruokia koirien kanssa. Auto parkkiin rinteen alaosaan, GoPro päälle ja menoksi. Maasto oli vähän hankala kasvillisuuden ja telaketjujälkien takia ja heinä oli sen verran kuurassa, että kaikkein liukkaimman näköiset kohdat piti kiertää. Joupiskan nettisivujen mukaan laskettelukeskuksessa suurin korkeusero on 68 metriä, josta kiivettiin ehkä noin 65 ja pisin rinne 500m. Kävelymatka ylös lieni vähän lyhyempi. Maastokartasta en mittaillut eikä se nyt ollut oleellistakaan, oleellista oli mennä mäki ylös ja päätin jo lähtiessä, että laella vasta pysähdyn.

Jalat ja lonkat toimi hienosti. Paljon paremmin kuin kesällä, kun viimeksi kiipesin. Nyt tosin huomasi, että kovin rankkaa pitkäkestoista suoritusta ei ole hetkeen tehty - keuhkot ja pumppu tuntui olevan vielä kovemmilla kuin jalat, jotka yläosan jyrkällä pätkällä toki oli vähän hapoilla, mutta siitä mistä kunto loppuu, jatketaan sisulla. Tavoitteena toki oli myös sitä Saanan huiputusta varten vähän tarkistaa pohjakuntoa, joka oli ehkä parempi kuin odotin. Toisaalta siellähän ei ole pakko mennä tauotta ja reipasta tahtia. Aikaa meni tähän viitisen minuuttia raakavideon kestosta päätellen.

Ensimmäinen huippu uusilla lonkilla

Alas tullessa oli kyllä sellainen olokin, että jotain on tullut tehtyä, kun vapisevin jaloin laittoi painovoimalle hanttiin. Alas tullessa myös tuntui olevan enemmän kaatumisriskiä. Ylämäkeen mennessä kun voi aina hoitaa niin, että kaatuu sinne ylärinteeseen ja ei ole pitkä matka ottaa käsillä vastaan vaikka vähän lipsuisi, mutta alamäkeen ei halua kaatua eteenpäin eikä oikeastaan tässä tilanteessa takapuolelleenkaan.

Saanan huiputukseen vähän reilu 3kk aikaa ja valmistautuminen ihan aikataulussa.

8 viikkoa leikkauksesta - vihdoin kuntopyörällä, altaassa ja kuntosalilla

Kaksi viikkoa sitten heitin kepit nurkkaan ja aloitin uudet jumpat. Kauhean merkittäviä asioita ei ole tässä välissä tapahtunut, paitsi että uudet jumpat on muuttuneet vähän helpomman tuntuiseksi ja kävelystä on tullut koko ajan helpompaa. Askelmäärät on vähän laskeneet siitä, mitä oli keppien käytön loppuaikana, koska olen halunnut kävellä vain sen verran kuin pystyn kävelemään hyvällä tekniikalla. Väsyneenä alkaa fuskata lonkkien tuen kanssa ja vaappua herkästi, ellei asiaan keskity. Alkuun oli niin, että vasemmalla puolella oli paljon parempi tuki, oikea puoli vaati todella paljon keskittymistä ja lihakset olivat vähän kipeätkin. Edelleen voimasuhteet puolten välillä ovat näin, mutta oikeakin alkaa jo tuntua luonnolliselta.

Neljä viikkoa leikkauksesta olisi ollut jo luvallista kiivetä kuntopyörän päälle, mutta pelkästään sen takia ei tullut lähdettyä kuntosalille. Ja 6-viikkoiskontrollissa lonkan fleksio oli vielä sen verran huono, että todennäköisesti liikerata ei olisi oikeasti riittänyt kunnolla pyörällä ajamiseen. Kuusi viikkoa leikkauksesta olisi saanut mennä uima-altaaseen ja aloitella vesijuoksua, mutta sekin lykkääntyi tähän päivään asti. Tänään kun 8 viikkoa tuli täyteen, tuli luvalliseksi mennä salille, joten hoidettiin kaikki kolme asiaa kerralla.

Salillahan peilit on sitä varten, että otetaan kuvia itsestä someen?

Ensin kuntopyörällä lämmittely pienellä vastuksella ja sen jälkeen salitreeni päälle. Kuntopyöräilyyn liikeradat riitti paremmin kuin ennen leikkausta. Fleksio riitti paremmin kuin ennen leikkausta ja polvet pystyi pitämään suoraan eteenpäin varpaiden kanssa eikä tarvinnut fuskata lonkkien ulkokierrolla. Itse salitreeniin kuului tässä vaiheessa fyssarikontrollissa hyväksytyt kuusi liikettä - jalkaprässi, pohkeet (jotka myös tein jalkaprässin reunalla), reiden ojentajat, reiden koukistajat, lonkan ulontajat ja lonkan lähentäjät. Ensimmäisellä kerralla fyssarin ohjeen mukaan hyvin pienillä painoilla tunnustellen: prässi ja pohkeet 30kg, ojentajat ja koukistajat 20kg, ulontajat ja lähentäjät 10kg. Toistot 2x10. Liikeradat on jo sen verran paremmat kuin välittömästi ennen leikkausta, että kaikkiin laitteisiin vääntäytyminen oli helpompaa ja myös itse liikkeet oli helpompi tehdä kunnollisilla liikeradoilla. Kaikkiin voi myös lisätä maltillisesti painoa heti seuraavalla kerralla.

Kuntosalin päälle sitten kokeilemaan vesijuoksua. Aloitin varovaisesti suunnilleen kävelyn liikeradoilla, kuten fyssari ehdotti, mutta siirryin kyllä nopeasti ihan juoksun liikeratoihin, kun hyvältä tuntui. Ja ensimmäisellä kerralla rauhalliseen tahtiin ja maltillinen 15 minuuttia. Sinänsä on hyvä, että fyssari jopa ehdotti, että ei kovin pitkiä vesijuoksutreenejä, koska olen aina pitänyt vesijuoksua hirvittävän tylsänä, kun ei oikein maisemakaan vaihdu. Fyysisesti nyt vesijuoksu tuntui huomattavan raskaalta verrattuna aikaan ennen leikkausta ja vedessäkin huomasi, että liikeradat ovat paremmat.

Leikkausta edeltävään aikaan voimatasot ja kestävyys on siis enemmän tai vähemmän huonontuneet, mikä on ymmärrettävää ottaen huomioon vähäisempi liikunta ja jumpissa keskittyminen tiettyihin lihaksiin. Kuitenkin jo 8 viikkoa leikkauksen jälkeen liikeradat on joka suuntaan paremmat kuin juuri ennen leikkausta. Mikä tietysti mun leikkausta edeltävillä liikeradoilla ei ole kovin suuri saavutus.

En tässä postauksessa puhu paluusta harrastuksiin kuitenkaan, koska salilla käyminen, kuntopyöräily ja vesijuoksu on olleet mulle aina jotain muuta asiaa tukevia aktiviteetteja, mutta sen verran tylsiä, etten niitä halua varsinaisesti harrastaa. Tällä hetkellä kuitenkin ne olivat erittäin tervetullutta vaihtelua vähän yksitoikkoisiin jumppiin ja kävelemiseen.

Nyt kun kehitys ei enää ole ihan niin dramaattista, en julkaise enää kävelyvideoita ihan joka viikon kohdalta - luultavasti kuukausittain on järkevämpi vaihtoehto. Päivityksiä kuitenkin on tulossa edelleen enemmän kuin kerran kuussa.

Tulossa lähitulevaisuudessa toipumisen seuraamisen ja uusien aktiviteettien lisäksi juttuja muutamista asioista toipumisen ajalta ja takaumia ajalta ennen leikkausta, jotta tarinaan saadaan vähän jotain lisää, kun toipuminen on toistaiseksi sujunut niin vähällä draamalla.

6 viikkoa leikkauksesta - kepit nurkkaan!

Eilen tuli täyteen tasan 6 viikkoa leikkauksesta. Se tarkoitti fysioterapiakontrollia. Se tarkoitti sitä, että saa alkaa ajaa autolla. Se tarkoitti sitä, että saa alkaa harrastaa vesiliikuntaa. Ja se tarkoitti sitä, että sai luopua kyynärsauvoista.

Tällä kertaa oli erinomainen syy kuvata video ihan vaan kävelemisestä. Tällaisessa tilanteessa ollaan siis 6 viikkoa molempien lonkkien uusimisen jälkeen.

Käveleminen tuntuu ihan hyvältä ja ihan loistavaa on myös se, että on kävellessä myös vapaita käsiä, niin saa esimerkiksi kannettua kahvikupin pöytään. Toki kepeistä oli myös etuja, että sai itsepalvelulounasravintolassakin pöytääntarjoilun eikä tarvinnut edes tiskejä kantaa pois. Tällä hetkellä vasemmalla puolella lonkan tuki tuntuu paremmalta ja oikean jalan askellukseen joutuu enemmän keskittymään. Kävely vaatii myös näön varassa toimimista - huomasin, että kotona pimeässä oli paljon vaikeampaa kuin valoisassa, kun saa visuaalisia kiintopisteitä. Ja lisäksi täytyy keskittyä siihen, että yrittää kävellä kunnolla, kun lihasmuistissa on vahvana vielä leikkausta edeltävä kävely. Erityisesti kun tukilihakset väsyvät.

Lisävapautta tuli, kun 6 viikon kohdalla sai myös mennä autossa kuskin paikalle ja jatkossa pääsee liikkumaan itsenäisesti.

Fysioterapiakontrollissa ensimmäisenä fysioterapeutti taisi todeta, että mulla taitaa olla kepit lähinnä näön vuoksi, mutta jotenkin halusin ennen pois heittämistä, että joku ammattilainen sanoo, että se on ihan oikeasti ihan ok. Liikeradat on vielä aika suppeat ja niitä lähdetään nyt avaamaan, mutta muuten toipuminen on ollut erinomaisen hyvää ja voimatasot on loistavat. Vähän jotenkin odotin, että tukilihakset olisi ihan surkastuneet käyttämättöminä, mutta hyvä, että olin totaalisen väärässä. Seuraava kontrolli on tammikuun puolivälissä ja sitten katsotaan miten uudet jumpat on purreet. Vanhat kyllä alkoikin jo maistua vähän puulta, joten uudet jumpat on enemmän kuin tervetulleita. Lisää monipuolisuutta ja venyttelyäkin liikeratojen avaamiseksi.

Lähipäivinä ajattelin heti käyttää uusia vapauksiani ja hurauttaa uima-altaaseen vesijuoksemaan, joka on nyt oikein suositeltavaakin. Aluksi kävelyn liikeradoilla ja siitä pikkuhiljaa juoksun liikeradoiksi avaten. Samalla reissulla voisi myös kokeilla kuntopyöräilyä, joka on jo pari viikkoa ollut luvallista, mutten ole kokeillut, riittääkö liikeradat vielä aivan.

Parin viikon päästä kun tulee 8 viikkoa leikkauksesta saakin sitten aloittaa jalkojen voimaharjoittelun kuntosalilla. Yleisesti kuntosali on aina ollut vähän sellainen kuuriluontoisena menettelevä juttu, mutta ei kauhean mielenkiintoinen ihan harrastukseksi asti, mutta nyt odotan aika innolla että saa edelleen monipuolistaa liikuntaa.

Työpaikalla tuli myös käytyä työkavereita morjestamassa ja vastaamassa melko moneen "miten menee" -kysymykseen. Ja työterveyslääkärillä hakemassa B-todistus KELAa varten, että voin alkaa tehdä osa-aikaisesti etätöitä osa-aikaisella sairaslomalla loppuviikosta alkaen.

5 viikkoa leikkauksesta - paluu harrastuksiin - agility

Eilen tuli kuluneeksi 5 viikkoa leikkauksesta ja alkoi viimeinen viikko ennen fysioterapiakontrollia ja keppielämää. Illalla lähdin seuraksi agilitytreeneihin ja otin toisen omista koiristakin mukaan, kun ajattelin että voisi sen kanssa vähän jo harrastaakin, kun kävely suoraan ja kääntyminen sujuu jo kohtuullisen hyvin ja se on sen verran itsenäinen suorittaja, että oletin että sen kanssa voi vähän jotain tehdä vaikka onkin kepit. Ja turvallisuusmielessä tiedän, että se ei hypi päin tai muutakaan vaarallista.

Koiralle palkaksi tekemisestä vetoleikkiä

Kävelykään ei viimeiseen viikkoon ole taas niin dramaattisesti kepeillä muuttunut, että olisi tarpeellista laittaa uutta videota ihan vain kepeillä kävelemisestä, joten kuvattiin videota agilityn treenaamisesta kyynärsauvojen kanssa. Ja onhan harrastustutuista osa jo vähän puhelleet, että haluaisivat nähdä sitten, että miten agility sujuu uusilla lonkilla. Tässä vaiheessa näin kuin videolta näkyy.

Eikä tässä nyt vielä ainakaan ole tarkoituksena alkaa säännöllisesti harrastaa tällä liikkumisella, mutta aktiiviset koirat on mukavampia, kun niitä voi vähän aktivoida ja kokemuksena tämäkin kokeilu oli melko kiinnostava, kun esimerkiksi PAWC:ssä (ParAgility World Cup) näkyy vielä paljon omaakin tämän hetkistä liikkumistani huonommin liikkuvia ohjaajia. PAWC on käytännössä para-agilityurheilijoiden MM-kisat.

Niille lukijoille tiedoksi, jotka eivät tunne agilityhistoriaani, olen harrastanut agilityä vähän toista kymmentä vuotta ja kuvassa ja videolla näkyvä koira on toinen kisakoirani. Saatuani nivelrikkodiagnoosin 2010 hain kilpailuoikeutta PAWC:ssä ja sain sen kategoriaan 3 (ongelmia kävelyn kanssa) ja voitin kyseisen cupin omassa kategoriassani vuosina 2011 ja 2012 ja vuonna 2013 jäin sijalle 2 kääpiövillakoiravanhuksellani. Videolla esiintyvä koira oli 2012 kolmas. Vuosina 2011 ja 2013 ei sijoituttu yhteistuloksissa, vaikka oltiin palkintopallilla useasti yksittäisillä radoilla, mutta suoritusvarmuus ei ihan riittänyt yhteistuloksissa palkintopallisijoihin kuin kerran. Puudelimummo onkin jo agilitystä eläkkeellä ja viettelee rauhallisia vanhuuspäiviään tällä hetkellä 13,5-vuotiaana ja melkein kuurona, mutta muuten kohtuullisen terveenä ja reippaana. Maailmanmestaruuksien ja kakkossijan lisäksi mummolla on myös vuodelta 2012 ensimmäisistä para-agilityn SM-kisoista voitto.

Proteesien kanssa minulla ei ole jatkossa automaattisesti kisaoikeutta PAWC:ssä, vaan se pitää hakea erikseen uudella lääkärintodistuksella. Mutta siinä missä en oikeasti koskaan ole halunnut, että minulla olisi kilpailuoikeus noissa karkeloissa, en sitä luultavasti (toivottavasti) tule hakemaan.