4.4.2016

Talvilomaseikkailut, osa 1, Kiilopää

Hieman yli 5 kuukautta oli leikkauksesta, kun alkoi talviloma, josta olin jo ennen sairaalasta kotiin pääsyä tehnyt lupauksen, että huiputan Saanan lumikengillä. Mitä en oikeastaan julkisesti ole kertonut oli se, että samalla kun on pohjoisessa, oli suunnitelmissa muitakin retkiä.


Ensimmäinen etappi matkalla oli Saariselkä, jossa hyvin nukutun yön jälkeen lämmittelyksi ensimmäisenä retkenä 4.4.2016 Kiilopään huiputus. Matkaa tuli 4,3 kilometriä edestakaisin. Nousua 231 metriä reitillä.

Kiilopään huipulla UKK:n kansallispuistoa katselemassa. Kuva: Minna Rinne
Reitti oli niin hyvin pakkautunut, että lumikengät pysyi tässä reppuun sidottuna koko matkan. Huipulla oli melkoisen tuulista, mutta näkymät oli hienot UKK:n kansallispuistoon päin.

Retken jälkeen matka jatkui Lemmenjoelle, jossa käytiin katselemassa koiranpentuja ja siitä ajeltiin poikittain länteen ja käsivarteen. Reitti oli kyllä melko hirveä, soratietä, joka oli mennyt pinnasta ihan liejuksi ja kauheilla kuopilla ja päälle vielä satoi märkää lunta. Lieju ja lumi -yhdistelmä tarkoittikin, että ajoittain vaikka miten väänsi ratista, niin auto halusi mennä suoraan. Hauska lisäkilpi siellä oli muu vaara -merkissä. "Kelirikko 57km". Sirkassa onneksi jatkui taas päällystetty tie ja suunta kohti Kilpisjärveä. Mutta koska siellä kello oli jo paljon ja oli pimeää, emme vielä edes nähneet sitä luvattua Saanaa, vaan ajoimme pysähtymättä ohi ja vähän puolen yön jälkeen paikallista aikaa päädyimme hotelliimme Tromssaan. Hotelli toimi tukikohtana kolmen seuraavan päivän seikkailuille.

1.4.2016

5 kuukautta leikkauksesta - kuntopäivitys

Viisi kuukautta leikkauksesta tuli täyteen alkuviikosta ja ennen kuin lähden lupaukseni mukaisesti sitä Saanaa huiputtamaan, ajattelin muutaman sanan kertoa siitä, millaisessa kunnossa nyt ollaan.

Kävely ja kaikki normaali elämä sujuu hienosti ja kuten jo todettua, esimerkiksi lumilautailu onnistuu. Edelleen kyllä ihan tahtomattanikin varon esimerkiksi hyppelyitä ja juoksuaskeleita, vaikka ne ei aiheutakaan mitään tuntemuksia, kun kuitenkin iskutusta on pyydetty välttämään. En toki tiedä, miten paljon sitä pitää välttää, mutta en nyt kuitenkaan ole lähdössä sille linjalle, että keinonivelillä juoksisin maratoneja, vaikka niinkin joku on tehnyt. Lihaskuntotreeneihin periaatteessa tekisi mieli lisätä erilaisia harjoitteita, jotka sisältää hyppyjä, mutta ainakin toistaiseksi olen malttanut mieleni.

Salitreeniin annettiin joulukuussa ohjeeksi, että toistoja 2x10-15. Olenkin siitä asti tehnyt vuoroviikoin 2x10 ja 2x15 treenejä ja kasvatellut painoja maltillisesti sitä mukaa kun on tuntunut, että toistomäärät menevät liian helposti. Jalkaprässin osalta tämä on tarkoittanut esimerkiksi painojen kasvattamista joka viikko ja tällä viikolla ylitin siinä oman painon, eli 2x10 90 kilolla, joka meni niin helposti, että seuraavaksi on kyllä pakko pistää se satanen.

Tällä hetkellä siis 2x10 seuraavanlaisilla painoilla:
- Jalkaprässi 90kg
- Pohkeet (jalkaprässissä) 90kg
- Reiden ojentajat 40kg
- Reiden koukistajat 50kg
- Reiden lähentäjät 50kg
- Reiden ulontajat 45kg

Ja tyytyväinen olen tähän kehitykseen, kun 8 viikkoa leikkauksesta joulun paikkeilla aloitin sellaisista tunnustelupainoista. Suunnitelmissa voimaharjoittelun osalta muuttaa treeniä jossain vaiheessa vähän ns. funktionaalisempaan suuntaan.

Gaustatoppenilta laskeutumassa kesällä ennen leikkausta. Saman verran leikkauksen jälkeen kohti uusia vuoria!
En ole kauhean huolissani siitä Saanan huiputuksesta. tämän hetkisten tuntemusten perusteella. Ja vauhti se on joka tappaa, ei matka. Kävely kuitenkin sujuu nykyään jo ns. "loputtomasti" ja vain lihakset väsyvät, ei enää nivelkipuja. Gaustatoppenin huiputuskin onnistui kuitenkin 4kk ennen leikkausta ja silloin oma kokemus fyysisestä kunnosta oli paljon huonompi ja siihen liittyi myös nivelkivut. Se on hieman Saanaa isompi mäki. Saanasta kertomusta reilun viikon päästä!

Ja vielä lopuksi tsempit tuttavalle, joka on tänään menossa samanlaiseen operaatioon samalle Ortopedille. Toivottavasti leikkaus ja toipuminen sujuvat yhtä hyvin kuin minulla ja näistä postauksista voi ammentaa motivaatiota, jos ei meinaa usko riittää kuntoutumiseen!

17.3.2016

Lumilautailua

Vähän liian pitkään on taas mennyt kirjoittamatta, mutta on ollut olevinaan niin paljon kaikkea kiirettä, että "kirjoitan huomenna" ja niitä huomisia sitten tulee aina vaan uusia.

Toipumisen vauhti jotenkin vähän yllätti. Fysioterapeuttien varovaisuus ensimmäiset pari kuukautta ei oikein antaneet toivoa, että tänä talvena vielä ehtisi mäkeen, mutta kontrollikäynnillä osastolla sitten 3kk kohdalla poistettiinkin kaikki rajoitteet jo. Ensimmäinen kokeilu oli jo kuukausi sitten, ja kun tuli ilmottauduttua mukaan työpaikan eiliselle lasketteluretkelle Ellivuoreen, niin pitihän sitä käydä vähän Meriteijossa harjoittelemassa ensin viikonloppuna. Ja kivasti se jo sujui, voimat ja liikeradat riittää hyvin peruslaskemiseen ja seuraavan päivän tunnelmien perusteella ihan hyvää reeniäkin. Ja kelit hemmotteli, lumi oli semmoista sokerista irtolunta eikä ollenkaan niin jäistä kuin pelkäsin ja plussaa ja aurinkoa. Siitä pieni videopätkä.


Eilen sitten työporukan kanssa uusiksi laskemaan sinne Ellivuoreen. Sielläkin sää helli, +10 ja aurinkoa ja samanlaista lunta kuin Teijossa viikonloppuna. Juuri olin siellä hissimatkalla työkaverille selittänyt, että itsesuojeluvaisto ja kaatumisen pelko on kyllä kovempaa kuin aikaisemmin ja tuli nyt ihan kaatuminenkin kokeiltua. Semmosta pientä butter-juttua siinä kokeilin minkä oon joskus osannu hyvinkin ja siitä takakantti kiinni ja pyllylleen. Ei mennyt mikään rikki eikä oikeastaan edes sattunut, mutta ei nyt kuitenkaan aleta erikseen kokeilla osien kestävyyksiä, vaikka kontrollikäynnin perusteella lisääntynyt murtumariski olikin mun luiden koostumuksella lähinnä teoreettinen. Ja kuntoutuksessa on toki tehty hyvin suojaavat pakaralihakset. Mutta ehkä tommosta peruskaatumista ei tarvi hirveästi pelätäkään.

Ellivuoressa. Vai -vuorella?
Vaikka kevät, lämpö ja aurinko on kivaa, niin toisaalta niin on talviurheilukin ja säätiedotukset uhkailee että kylmenisi taas. Ehkä on kautta vielä jäljellä laskea lisää ihan etelässäkin ennenkuin tulee kesä ja muut aktiviteetit.

29.2.2016

Agilityä juoksuaskelin, lumilautailua ja purjekoneeseen sovittautumista

Onhan näistäkin asioista jo pari viikkoa aikaa, mutta on ollut olevinaan niin kiirettä, että ei ole oikein ollut ehtivinään päivittää blogiin asioita. Mutta pikkuhiljaa kun kerran rajoitukset poistuivat, olen alkanut varovaisesti pelkän voima- ja liikkuvuusharjoittelun lisäksi ottaa tuntumaa kaikenlaiseen harrasteluun.

Agilityhallilla noin 3,5kk leikkauksesta tehtiin yksinkertaista treeniä, ajatuksena oli kokeilla, miltä tuntuisi ottaa ensimmäiset juoksuaskeleet. Henkinen kynnys oli kyllä aivan älyttömän korkea. Fyysisesti ei kipuja ennen, juoksun aikana tai sen jälkeen, mutta liikeradat oli kyllä tosi tehokkaasti hävinneet ja tuntui kuin opettelisi ihan uutta motorista taitoa.


Toinen pelottava kokeilu olikin sitten hypätä lumilaudalle. Näin aluksi vuokravermein ja ihan vaan lastenmäkeä vähän kokeilemassa Joupiskalla Seinäjoella. Aika haparoivaa sekin alkuun, mutta onnistui kuitenkin. Videossa ensimmäinen lasku. En muista että ois ollu noin jännää koskaan ennen laskea loivaa mäkeä. Pikkuhiljaa sekin homma kuitenkin alkoi taas sujua luonnolliselta. Seuraavana päivänä kroppa vähän muistutteli, että lumilautalihaksia ei ole hetkeen käytetty, mutta se oli vaan semmosta hyvää lihaskipua.


Kesääkin varten piti jo vähän käydä valmistautumassa ja käydä Oripään lentokentällä mökkeilemässä. Hiukan yritin olla hyödyksi myös purjekoneiden talvihuolloissa sen mitä tämmönen tumpelo pystyy. En ainakaan rikkonut mitään. Kerhon uusi koulukone tuli koeistuttua ja kyllä nyt koneeseen ujuttautuminen oli jo helpompaa kuin viime kesänä, vaikka se silloinkin onnistui. Lähiaikoina pitää vielä käydä ennen kuin voi omaa lentokautta aloittaa näyttäytymässä ilmailulääkärille, jotta voidaan todeta, että olen leikkauksen jäljiltä fit to fly.

DG:n ohjaamoon ujuttautuminen sujui helposti
Muuten on ollut mukavaa, että alkaa olla töiden jälkeen jo valoisampaa, niin alkaa olla mukavaa pidentää lenkkejä. Voimaharjoittelu on myös edistynyt ja tulokset ja liikeradat parantuneet jatkuvasti ja olen reilun kuukauden päästä valmis Saanan huiputukseen.

16.2.2016

Turvatarkastuksessa

Lähdössä sateisesta Helsingistä kohti Wieniä
Yksi jännittävä asia lonkkaproteesien kanssa tuli koettua ensimmäistä kertaa viime viikolla, kun olin ensimmäisellä ulkomaan työmatkalla leikkauksen jälkeen. Hieman etukäteen siis mietitytti lähinnä, että mitä turvatarkastuksissa on odotettavissa lonkkaproteesien kanssa. Spoilaan heti alkuun, että tähän tarinaan ei liity suurta dramatiikkaa, ei lateksihanskoja eikä (oletettavasti lukijoiden suureksi pettymykseksi) edes riisuutumista ja alastomuutta.

Ensimmäinen turvatarkastus suoritettiin matkalle lähtiessä Turussa. Ihan normaaliin tapaan sujui metallinpaljastimeen asti, eikä se piippauskaan kauheasti järkyttänyt. Minullahan on hyvä voittoprosentti historiallisesti noiden metallinpaljastinten tekemissä arpahälytyksissä eikä ole eka kerta kun piippaa ja siitä seuraa jonkun asteista kopelointia. Tällä kertaa tosin hälytys tuli tietysti aiheesta. Mukava turvatarkastussetä alkoi sitten ensimmäisenä ehdotella, että syypää olisi vyö (joka oli tosin sillä hetkellä menossa läpivalaisusta läpi) tai kengät. Totesin, että syy lienee lonkkaproteesit. Turvatarkastussetä kysyi vain asiallisesti, että onko molemmat puolet ja totesin että juu. Sitten sellaisella sauvamallisella metallinilmaisimella otettiin piippaukset kummankin lonkan sivusta ja sen jälkeen sen turvatarkastuksen peruskopelointi ja ensimmäinen tarkastus läpäisty.

Wienissä sitten pari päivää kokouksissa ja vähän myös kaupungilla pyörimässä. Nyt kun oli uudet osat, kieltäydyin säännönmukaisesti joka paikassa hissien ja liukuportaiden käytöstä ja illalla vapaa-ajalla tuli käytyä pari geokätköä hakemassa. Matkan aikana tuli myös vahingossa uusi askelennätys uusilla osilla - vähän reilu 18000 päivässä lähtöpäivänä, kun oli aikaa käydä vähän kaupoilla ennen lennon lähtöä.

Wienin kentällä taas normaalisti turvatarkastukseen. Hetken jo luulin hämmästyksekseni, että tämä ei piippaakaan kun metallinpaljastin tuntui piippaavan vasta puoli askelta myöhässä. Kerroin sitten heti turvatarkastussedälle englanniksi, että mulla proteesilonkat ja varmuudeksi hädissäni näytin vielä kontrollikäynnillä hoitajan tulostamaa röntgenkuvaa asian perillemenon varmistamiseksi. Sitten taas sauvailmaisimella todettiin molemmilta puolilta piippaukset ja siliteltiin edestä ja takaa. Ja lopuksi vielä pyydettiin yksi kerralla nostamaan jalka laitteen päälle, joka etsii metallia kengistä ja taas menoksi.

Etukäteenhän yritin etsiä, että miten proteesien kanssa turvasta selviytyisi sujuvimmin, mutta Finavia ei ainakaan helposti tarjoa yhteystietoja, että tavallinen kansalainen voisi kysyä, miten turvatarkastuksesta tulisi mahdollisimman sujuva, kun tiedetään, että portti piippaa. Tai jos joskus ei piippaa, aion pyytää tarkistamaan toiminnan, mullahan on kummallakin puolella semmonen kutakuinkin käsiaseen kokoinen ja muotoinenkin metallinpala. Mielenkiintoista olisikin nyt päätyä jollekin kentälle, jossa on läpivalaisu, niin näkisi meneekö sujuvammin. Ainakin kesällä Frankfurtissa vaihtaessa turvassa taisi olla pelkkä läpivalaisu eikä lainkaan metallinpaljastinta.

Ehkä tässä pikkuhiljaa oppii, kuinka homman saa hoidettua pienimmällä häiriöllä kanssamatkustajien turvatarkastuksen sujuvuudelle.

27.1.2016

"Kovaa käyttöä vaan!"

Otsikon sanoihin päätti tekonivelhoitaja tämän päivän kontrollikäyntini sairaalassa. Ja tämä oli viimeinen tähän operaatioon liittyvä käynti, ellei ongelmia ilmene. Olen siis virallisesti toipunut tai kuntoutunut tai mitä sanaa halutaankaan käyttää. Lihasvoimat on hyvät, liikeradat jo vähintäänkin kohtuulliset ja sementittömät proteesit kokonaan luutuneet kiinni. Ja kupit on lisäksi myös ruuveilla kiinni. Ja tämä on myös 3 kuukauden sairaslomani viimeinen päivä ja huomisesta eteenpäin opettelen taas päivätyöläisen elämää. Hieman pehmeää laskua tosin olen ottanut jo joulukuun 10. päivästä eteen päin tekemällä osa-aikaisesti etätöitä ja olemalla sairaslomalla vain osa-aikaisesti.

Kukkulan kuningas
Pari viikkoa sitten (15.1.2016) jo fysioterapiajaksoni päättyi toteamukseen "Potilaalla tehty molempien lonkkien tekonivelleikkaus, josta toipuminen sujunut hyvin. Liikunnallinen mies, ollut hyvin aktiivinen kuntoutuja. Lonkkien liikkuvuuksissa vielä hieman rajoitusta. Aloittanut kuntosaliharjoittelun, joka tuttua entuudestaan. Ft-jakso päätetään." Kertomukseen ei oltu kirjattu liikeratoja, mutta jos muistan oikein, fleksio oli viimeisellä käynnillä 110 astetta, abduktio 35 astetta, ulkokierto 30 astetta ja sisäkierto edelleen rajoittunein, mutten muista astelukua. Joulukuun käynnillä 6 viikon kohdalla liikelaajuudet olivat "Nivelliikkuvuus: oikean lonkan fleksio 85 astetta, passiivisesti lonkka fleksoituu 90 asteeseen. Vasemman lonkan aktiivinen fleksio 70 astetta, passiivisesti lonkan fleksio 80 astetta. Lonkat ojentuvat täyteen liikelaajuuteen molemmin puolin. Oikean lonkan aktiivinen abduktio 20 astetta, vasemman 15 astetta. Sisärotaatio molemmissa lonkissa vain 5 astetta. Oikeassa lonkassa ulkorotaatio 10 astetta, vasemmassa 5 astetta." Ja kuten aiemmassa kirjoituksessa jo kehaisin, jo joulukuussa voimatasot olivat kohdillaan: "Lihasvoima mitataan manuaalista vastusta vastaan, asteikolla 0-5, jossa 0 heikko ja 5 erittäin hyvä. Gluteus maksimus voima oikeassa lk.5/5 ja vasemmassa luokkaa 5/5. Gluteus medius voima oikealla lk. 4,5/5 ja vasemmalla lk 4/5. Hamstring-voima oikealla lk. 5/5 ja vasemmalla luokkaa 5/5. Iliopsoas-voima oikealla luokkaa 5/5, vasemmalla luokkaa 4/5. Q-ceps voima oik. lk. 5/5 ja vasemmalla lk. 5/5."

Myös pari viikkoa sitten (14.1.2016) otettiin kahden kuukauden postoperatiiviset röntgenkuvat molempien lonkkien tekonivelleikkauksen jälkeen. Näistä leikannut ortopedi on lausunut "Tekonivelen asento entinen, hyvä. Inklinaatio oikealla 40 astetta, vasemmalla 38 astetta, anteversio molemmin puolin 25 astetta. Ei komplikaatioon sopivaa." Outo osa lausunnossa oli, että kontrollit 5 vuoden välein, kun materiaaleissa tähän asti on ollut kontrolliväli 2 tai 3 vuotta. Ilmeisesti proteeseissa ja niiden asennuksissa tapahtuu kehitystä.

Eli lyhyesti kaikki erinomaisen hyvin, tai kuten eräs tuttu fysioterapeutti lausuntojen perusteella totesi "Sähän oot noiden mukaan elämäsi vedossa!" Ja täytyy kyllä sanoa, että siltä pitkälti myös tuntuu.

Hieman hankalaa toipumisessa on ollut, että tutkittua tietoa riskeistä tekonivelten kanssa liikkumisesta on melko vähän saatavilla ja toiset korostavat riskejä enemmän kuin muut. Tämän päivän käynnillä tuomio oli, että luksaatioriski minun lihaskunnolla on korkeintaan teoreettinen proteesin asento ja tyyppi huomioon ottaen. Ja samoin luuaines on hyvää ja tiivistä ja murtumiakaan ei varsinaisesti tarvi pelätä kaatuessa, mutta toki tietenkään ei suositella lajeja, joissa jatkuvasti teloo itseään. Mutta kun kyselin, että jokos voi pikkuhiljaa kokeilla juoksuaskeleen ottamista tai esimerkiksi harkita mäkien laskemista, niin tiivistettynä terveiset oli, että "Mäkeen vaan".

Juoksusta sen verran, että tämä on aihe, josta on jopa jonkin verran kokemusta ja tutkimustakin, eli ei kuitenkaan ole suositeltavaa harrastaa lajeja, joissa proteesiin kohdistuu jatkuvaa iskutusta, joka kuluttaa proteesia. Mielenkiintoinen huomio kuitenkin oli, että leikannut ortopedi kuulemma suosittelee mieluusti paljasjalkakenkiä, joka vähentää kovaa kantaiskutusta. Tämän olin itse havainnut agilityurallani jo ennen leikkausta, että nivelet pysyivät paljasjalkakengillä paremmassa kunnossa, kun kantavaimennusten (ja korotusten) puute siirtää askeleen enemmän päkiäpainotteiseksi ja jalkateräkin osallistuu iskunvaimennukseen.

Lupa on siis tehdä mitä tahansa, mikä tuntuu hyvältä ja salitreenissäkään mitään kuormitusrajoituksia ei ole - mutta tietysti järki mukana, eli ei kannattane väkisin kokeilla proteesien kestävyyttä lajeilla, joissa jatkuvasti teloo itseään ja ehkä en ala treenaamaan maailman vahvin mies -kisoihin, mutta kuten jo alussa totesin, terveiset sairaalasta oli, että "Kovaa käyttöä vaan!"

Tuloste röntgenkuvasta turvatarkastuksissa kommunikointia varten
Työmatkoihini liittyen sivusimme myös turvatarkastuksia ja metallinpaljastimet tulevat aina hälyttämään jatkossa. Enäähän ei jaeta proteesikortteja, joilla voi "todistaa", että on proteesi. Ovat kuulemma loppuneet noin 9.11. eräänä vuonna ja ovat todistusvoimaltaan melko heikkoja, kun ovat niin helppoja väärentää. Ajattelin kuitenkin, että ehkä saisi paremmalla asenteella tutkimukset, kun voi helposti kommunikoida asian, niin hoitajan ehdotuksesta tulostettiin mulle yksi röntgenkuva. (Laitan blogiin kyllä hyvälaatuisetkin ennen- ja jälkeen-kuvat, kunhan saan tilattua ne) Tämä menee testiin parin viikon päästä, kun on vuorossa ensimmäinen lentomatka uusilla lonkilla.

Kiitos, TYKS:n kirurginen sairaala
Sairaalasta lähdin leveä hymy naamalla - toistaiseksi siis saan tehdä "mitä vain" ja olen terve. Ja suunnitelmia kyllä riittää!

9.1.2016

Esittelyssä: Apuvälineet

Nyt kun on jo muutama viikko mennyt kokonaan ilman apuvälineitä, voisi olla sopiva aika esitellä kuntoutumisen aikana käyttämäni apuvälineet ennen kuin palautan ne apuvälineyksikköön.

Kyynärsauvat, WC-istuimen korotus, korotustyyny
Kyynärsauvat lienevät tulleet jo tutuiksi blogia seuranneille videoista eivätkä varmaankaan kaipaa kovin suurta esittelyä. Niiden käytöstä luovuin 6 viikkoa leikkauksen jälkeen. Varusteena liukkaille keleille jääpiikit, jotka onneksi tulivat melko vähän tarpeeseen ja suurin osa ajasta meni ihan hyvän pidon ja sulan maan aikaan. Lopettamisen jälkeenkin fyssarilta suositus oli, että tarvittaessa voi käyttää ja myös toispuoleisesti mahdollisen heikomman jalan vastakkaisella puolella. (Jostain käsittämättömästä syystä TV:stä tuttu tohtori House käyttää keppiä kipeän jalan puolella, vaikka vastakkaisella puolella pitäen pystyisi kävelemään normaalimmin)

Erityisesti ensimmäisen 3 viikon aikana, kun syvään istuminen on kielletty, tarvittiin kahta muuta kuvassa näkyvää yksinkertaista apuvälinettä. WC-istuimen korotus on tarpeellinen normaalin korkuisilla istuimilla ja normaalin korkuisten tuolien kanssa korotustyyny. Sängyn korkeutta lisättiin riittäväksi istumiseen, jotta sänkyyn meno onnistuisi turvallisesti jalkojen alle asennetuilla korotuspaloilla, jotka ovat ihan yksinkertaiset palikat, joissa on reunat estämässä, ettei huonekalun jalat liu'u pois niiden päältä.

Koska lonkkiin tarvitaan liikeratoja esimerkiksi lattialle yltämiseen tai jalkateriin yltämiseen, oli apuvälinevalikoimassa myös tarttumapihdit, sekä mystinen sukanvetolaite. Tarttumapihdit on, no, pihdit, joissa on kahva ja varren päässä pihdit, jotka sulkeutuvat kahvaa puristaessa. Sukanvetolaite on vaikeampi selittää, mutta hyvin yksinkertainen ja nerokas väline. Tätä ei ennakkokäynnillä sairaalassa edes yritetty selittää, vaan sen ymmärtää paremmin näkemällä, joten pari viikkoa leikkauksen jälkeen tuli kuvattua video sukanvetolaitteesta, jossa sattumalta pudotin sukan ja esiteltyä tulee myös tarttumapihdit.


Sukanvetolaite koostuu siis muovisesta taipuisasta pohjasta, johon on kiinnitetty naru sekä liukkaasta keinokuidusta tehdystä kankaasta. Ensin taivutetaan kankaat toistensa päälle. Sen jälkeen sukka vedetään sukanvetolaitteen päälle ja lopuksi työnnetään varpaat sukkaan ja naruista vetämällä vedetään laite pois sukan sisältä ja siinä sivussa sukka maagisesti päätyy jalkaan. Yritin ennen laitteen näkemistä kovasti järkeillä, miten sukanvetolaite edes voi toimia, mutta en vain keksinyt. Nyt tiedän. Parhaat keksinnöt ovat yksinkertaisia.

Tarttumapihdit jäivät melko vähälle käytölle. Tärkein tehtävä niille oli lattialle pudonneiden tavaroiden nostelun lisäksi käyttö housujen pukemiseen, kun ei voi kumartua laittamaan jalkaa lahkeeseen. Tämä suoritetaan siten, että esimerkiksi ensin vasemmalta puolelta pidetään housun vyötäröä kädessä ja oikea tarttumapihdeissä ja näin saadaan ilman suuria lonkkakulmia ujutettua oikea jalka lahkeeseen. Sen jälkeen oikea puoli käteen ja vasen jalka autetaan pihdeillä lahkeeseen. Löysät housut helpottavat toimenpidettä huomattavasti. Ja toki silloin kun apuvälineitä vielä tarvitsi pukeutumiseen, myös leikkausalueet olivat sen verran arat, että ei olisi halunnutkaan mitään, mikä yhtään puristaa leikkausalueita.

Oma toipuminen on siis ollut jo joitakin viikkoja siinä vaiheessa, että apuvälineitä ei ole tullut käytettyä. Viimeisenä käytin sukanvetolaitetta vasemman jalan sukan pukemiseen pari päivää kepeistä luopumisen jälkeen, kun vasemman lonkan fleksio ei meinannut oikein riittää sukkien pukemiseen, mutta nyt liikeradat on jo huomattavasti paremmat ja jopa kengännauhojen sitominen onnistuu jo. Istuintyyny ja WC-istuimen koroke jäivät jossain noin 4 viikon paikkeilla pois käytöstä, kun totesin, että matalalle istuminen ei ole enää kohtuuttoman vaikeaa.

Ensi viikolla apuvälineet päätyvät takaisin apuvälineyksikköön Turkuun ja sieltä lainaan jollekin seuraavalle tarvitsijalle.