27.10.2016

Vuosi takana uusilla lonkilla

Glomtinden. Kuva: Minna Rinne
Talviloman ja ensimmäisten tavoitteiden jälkeen tuli kesä ja kaikenlaista aktiviteettia niin, että kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, vaikka asiaakin olisi ja monesti on ollut tarkoituksena taas aloittaa kirjoittaminen, mutta ehkä tämän myötä pääsee taas uudelleen rytmiin. Tänään kuitenkin koin jonkinlaista velvollisuutta kirjoittaa, että miten sujuu uusien tekolonkkien kanssa, kun nyt on vuosi takana elämää näiden kanssa. Spoilaan heti alkuun, että kaikki hyvin ja paljon on tehty ja touhuttu.
Tarkkailussa. Kuva: Minna Rinne
Tätä kirjoittaessa tasan vuosi sitten makoilin tarkkailussa leikkauksen jäljiltä melkoisen toimintakyvyttömänä. Pari päivää myöhemmin olin ensimmäistä kertaa jaloillani uusilla lonkilla. Ja sitä seuraavana päivänä pääsin jo kulkemaan kepeillä. Neljän sairaalapäivän jälkeen siirryin kotiin. Kotikuntoutuksessa lapinkoiran pennuista ja niiden kasvattajasta oli kovasti apua. Viikko leikkauksen jälkeen sai alkaa luvallisesti ulkoilla ja maailma alkoi kasvaa pikkuhiljaa. Ensimmäisiä lääkityksiä alettiin lopettaa alle kahden viikon päästä leikkauksesta. Kahden viikon kohdalla haavoista otettiin hakaset pois. Jouduin muutaman päivän selviämään yksin kotona ja kolmen viikon kohdalla rajoitukset vähenivät. Pari päivää myöhemmin hain ensimmäisen geokätköni uusilla lonkilla. Neljännellä viikolla myös lääkkeet vähenivät taas ja istuin henkilöauton kyydissä Turusta Seinäjoelle. Neljän viikon päästä leikkauksesta tuli suuri helpotus kun sai kääntyä kyljelleen nukkumaan. Leikkauksen jälkeen tuli kyllä kuukaudessa jumpattua reilusti. Neljä viikkoa sairaalasta kotiin pääsyn jälkeen ja reilu kuukausi leikkauksesta oli hämmentävää lopettaa säännöllinen lääkitys. Viisi viikkoa leikkauksesta kokeilin agilityä ensimmäisen kerran uusilla lonkilla. Kepeillä tosin. Viikko sen jälkeen sainkin heittää kepitkin nurkkaan ja olin lääkkeetön ja apuvälineetön. Ja sain alkaa ajaa autoa. Kaksi viikkoa siitä sain aloittaa kuntosaliharjoittelun kevyillä painoilla. Kaksi kuukautta leikkauksen jälkeen toteutin ensimmäisen luvatun tavoitteeni ja kiipesin Jouppilanvuorelle uusilla lonkillani. Joka oli alkusoittoa sille, että olin kaikille fyssareille sun muille luvannut, että huiputan Saanan lumikengillä huhtikuussa.

Jouppilanvuori valloitettu. Kuva: Minna Rinne
Tammikuussa apuvälineet palautettiin pois, vaikken niitä ollut enää hetkeen käyttänyt. Tammikuussa myös päättyi fysioterapia ja minut jätettiin oman onneni nojaan ja todettiin työkykyiseksi. Ja sain luvan tehdä "mitä vaan". Helmikuussa työmatkalla tuli ensimmäinen turvatarkastus ja sittemmin ne menevät jo rutiinilla - valmiiksi portin piipatessa ilmoitan että lonkkaproteesit ja asetun taputeltavaksi. Helmikuussa otin myös ensimmäiset juoksuaskeleet, lumilautailin ja kokeilin kesää varten purjekoneessa istumista. Viidessä kuukaudessa kunto alkoi olla jo sellainen, että Saanan huiputus ei enää edes huolettanut. Mutta koska pelkkä Saana ei tietenkään riitä, piti aloittaa lämittelemällä Kiilopäällä, sitten Norjan puolelle Lille Blåmannille, Russelvtindenille, Stortindenille ja Steinskardtindenille. Sekä tietysti lopuksi sinne luvatulle Saanalle.

Lille Blåmann. Kuva: Minna Rinne
Matkalla alas Saanalta. Selfie.
Kesällä onkin sitten kirjoittamisen suhteen ollut hiljaisempaa. mutta varmaan hiljaisina talvi-iltoina yritän kirjoitella enemmän. Alla vähän siitä, mitä esimerkiksi on tulossa:

Purjelentoa. Selfie
Retkiä. Kuva: Minna Rinne
Uusien aktiviteettien kokeilua. Selfie
Toipumiskertomus näin tiivistettynä tuntui kovin kovin lyhyeltä ja nopealta, mutta tuntui paljon pidemmältä silloin kun sitä eli läpi ja henkisesti oli myös ajoittain raskasta, kun ei etukäteen tiennyt menisikö kaikki hyvin. Nykyisin isoa osaa ajasta ei enää ajattele sitä, että on proteesit vaan elää ihan normaalisti. Voimaharjoittelu on jäänyt tavaksi ja jos ensimmäiset tunnustelut jalkaprässillä tehtiin 30 kilolla, niin tällä hetkellä teen sarjoja 150 kilolla. Vaikka olen itsenäisesti pärjännyt ja ongelmia ei ole, päätin kuitenkin aloittaa fysioterapeutilla käymisen säännöllisesti ja ensimmäinen aika on varattu ensi viikolle.

Hyvin on mennyt ja menee siis. Uusista tavoitteista ei voi vielä kertoa, kun ne ovat vasta muotoutumassa, mutta seikkailuja on varmasti tiedossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti