Talvilomaseikkailut, osa 5, Saanan huiputus

Tämä teksti pitää hoitaa pois päiväjärjestyksestä vihdoin, ennen kuin siirrytään kesäaktiviteetteihin ja miten ne sujuivat. Ei oikein ole energia riittänyt enää blogin kirjoitteluun loppukeväästä.

Saanan ilmoitin tavoitteeksi siis vähän yli 5 kuukautta aikaisemmin jo ennen kuin olin päässyt sairaalasta ja uudelleen jokaiselle kohtaamalleni ammattilaiselle, joista osan suhtautuminen oli erittäin skeptistä ja optimistisimmatkin totesivat "on se mahdollista".

Perjantaina lähdettiin siis Tromssasta etelää kohti aamusta ja päivällä oli päätettynä Kilpisjärvelle stoppi Saanan huiputusta varten. Ensin piti toki käydä kahvilla ja katsella mäkeä hetki. Tai sen alaosaa pilvien roikkuessa niin alhaalla, että huippua ei näkynyt. Mutta ei auttanut, auto parkkiin, kamat selkään, lumikengät jalkaan ja matkaan.

Saanaa etsimään. Kuva: Minna Rinne

Puurajaan asti nousu oli loivahkoa, josta alkoi vasta se todellinen urakka. Ensin jyrkkä lyhyt pätkä jonka jälkeen käännös oikeaan ja jyrkänteen reunaa löyhästi seuraillen ylöspäin. Vähän matkaa noustua tuli vastaan se pahempi ongelma, joka oli jo alhaalta lähtiessä tiedossa. Pilven sisällä on todella surkea näkyvyys. Lisäksi suurin osa reittimerkeistä oli runsaan lumen peitossa, joten maastonmuotoa seuraten kuljettiin vain ylämäkeen ja maasto-GPS:stä välillä suunnan ja sijainnin tarkistus.

Tässä vielä melko hyvä näkyvyys

Huippua lähestyessä myös lumikengillä kulkeminen muuttui vaikeammaksi. Lumesta ei erottunut minkäänlaisia muotoja, joten välillä tuli lähes kompuroitua niin yllättäviin nousuihin kuin laskuihinkin. Ja whiteout oli sitä luokkaa, että muutaman kerran joutui pysähtymään odottamaan ohuempaa kohtaa pilvestä, jotta valkoisessa näkyisi edes eri sävyisiä valkoisia. Pää ei oikein tykkää tuosta pelkän valkoisen näkemisestä, vaan välillä tuli sellaisia outoja oloja, että luuli nähneensä silmäkulmasta jotain ja jos reittimerkistä näkyikin lumen pinnassa 10cm pää, siitä ei pystynyt päättelemään, että onko se 10 metrin päässä oleva pieni juttu vai kaukana oleva isompi juttu. Kertaalleen oltiin varmoja yhdestä oranssista merkistä, että se olisi kaukana oleva oranssitakkinen hiihtäjä, joka varmasti liikkui, mutta oli oranssiksi maalattu puutolpan pää noin 10 metrin päässä. Huippu oli onneksi tallennettu jo kotona pisteeksi GPS:ään ja lopulta pelkän valkoisen keskellä tarpoessa löytyi Saanan huippu ja vieraskirja.

Huipulla. Yksi tavoite saavutettu. Kuva: Minna Rinne

Ilmeisesti oltiin puheissa ja ajatuksissa sen verran suhtauduttu Saanan huiputukseen Norjan jäljiltä kevyesti, että Saana päätti näyttää, että sekin pystyy kyllä järjestämään vaikeuksia niin kuin kunnon vuoret Norjan puolellakin. Mutta vaikeuksien voittamisesta palkkioksi huipulla hetkeksi ilmestyi pilviin aukko ja saatiin ihastella Kilpisjärveä ja muutenkin komeita maisemia Saanan ympärillä.

Oman elämänsä Jeremy Jones. Kuva: Minna Rinne

Yläosan kivikoissa ja kinoksissa jonkin matkaa piti laskeutua lumikenkien kanssa takaisin päin, kunnes vaihdoin laskeutumistavan lautaan. Mietin jonkin aikaa jo etukäteen, että onkohan fuskaamista laskea Saana alaspäin, mutta totesin, että laudan kantaminen huipulle kompensoi kyllä sen alas tulon kevenemisen.

Saanaa alas

Ja oli tämäkin retki sen verran raskas, että alhaalla pizza maistui. Matkaa tuli yhteensä edestakaisin 8,5km ja menomatkalla nousua 592 metriä. Ja tässä kohtaa voin todeta, että kuntoutuminen oli edennyt niin hyvin, että odotin talviloman olevan vaikeampi. Ei kipuja, voimat ja liikeradat riitti hyvin, mutta ehkä edelleen kestävyys vähän hukassa, mutta se korjaantukoon ajan kanssa. Varmistettu oli se, että uudet lonkat on hyvät ja toimivat. Ja tietysti se, että kesäksi voi suunnitella uusia vuoria ja uusia seikkailuja.