Agilityä juoksuaskelin, lumilautailua ja purjekoneeseen sovittautumista

Onhan näistäkin asioista jo pari viikkoa aikaa, mutta on ollut olevinaan niin kiirettä, että ei ole oikein ollut ehtivinään päivittää blogiin asioita. Mutta pikkuhiljaa kun kerran rajoitukset poistuivat, olen alkanut varovaisesti pelkän voima- ja liikkuvuusharjoittelun lisäksi ottaa tuntumaa kaikenlaiseen harrasteluun.

Agilityhallilla noin 3,5kk leikkauksesta tehtiin yksinkertaista treeniä, ajatuksena oli kokeilla, miltä tuntuisi ottaa ensimmäiset juoksuaskeleet. Henkinen kynnys oli kyllä aivan älyttömän korkea. Fyysisesti ei kipuja ennen, juoksun aikana tai sen jälkeen, mutta liikeradat oli kyllä tosi tehokkaasti hävinneet ja tuntui kuin opettelisi ihan uutta motorista taitoa.

Toinen pelottava kokeilu olikin sitten hypätä lumilaudalle. Näin aluksi vuokravermein ja ihan vaan lastenmäkeä vähän kokeilemassa Joupiskalla Seinäjoella. Aika haparoivaa sekin alkuun, mutta onnistui kuitenkin. Videossa ensimmäinen lasku. En muista että ois ollu noin jännää koskaan ennen laskea loivaa mäkeä. Pikkuhiljaa sekin homma kuitenkin alkoi taas sujua luonnolliselta. Seuraavana päivänä kroppa vähän muistutteli, että lumilautalihaksia ei ole hetkeen käytetty, mutta se oli vaan semmosta hyvää lihaskipua.

Kesääkin varten piti jo vähän käydä valmistautumassa ja käydä Oripään lentokentällä mökkeilemässä. Hiukan yritin olla hyödyksi myös purjekoneiden talvihuolloissa sen mitä tämmönen tumpelo pystyy. En ainakaan rikkonut mitään. Kerhon uusi koulukone tuli koeistuttua ja kyllä nyt koneeseen ujuttautuminen oli jo helpompaa kuin viime kesänä, vaikka se silloinkin onnistui. Lähiaikoina pitää vielä käydä ennen kuin voi omaa lentokautta aloittaa näyttäytymässä ilmailulääkärille, jotta voidaan todeta, että olen leikkauksen jäljiltä fit to fly.

DG:n ohjaamoon ujuttautuminen sujui helposti

Muuten on ollut mukavaa, että alkaa olla töiden jälkeen jo valoisampaa, niin alkaa olla mukavaa pidentää lenkkejä. Voimaharjoittelu on myös edistynyt ja tulokset ja liikeradat parantuneet jatkuvasti ja olen reilun kuukauden päästä valmis Saanan huiputukseen.

Turvatarkastuksessa

Lähdössä sateisesta Helsingistä kohti Wieniä

Yksi jännittävä asia lonkkaproteesien kanssa tuli koettua ensimmäistä kertaa viime viikolla, kun olin ensimmäisellä ulkomaan työmatkalla leikkauksen jälkeen. Hieman etukäteen siis mietitytti lähinnä, että mitä turvatarkastuksissa on odotettavissa lonkkaproteesien kanssa. Spoilaan heti alkuun, että tähän tarinaan ei liity suurta dramatiikkaa, ei lateksihanskoja eikä (oletettavasti lukijoiden suureksi pettymykseksi) edes riisuutumista ja alastomuutta.

Ensimmäinen turvatarkastus suoritettiin matkalle lähtiessä Turussa. Ihan normaaliin tapaan sujui metallinpaljastimeen asti, eikä se piippauskaan kauheasti järkyttänyt. Minullahan on hyvä voittoprosentti historiallisesti noiden metallinpaljastinten tekemissä arpahälytyksissä eikä ole eka kerta kun piippaa ja siitä seuraa jonkun asteista kopelointia. Tällä kertaa tosin hälytys tuli tietysti aiheesta. Mukava turvatarkastussetä alkoi sitten ensimmäisenä ehdotella, että syypää olisi vyö (joka oli tosin sillä hetkellä menossa läpivalaisusta läpi) tai kengät. Totesin, että syy lienee lonkkaproteesit. Turvatarkastussetä kysyi vain asiallisesti, että onko molemmat puolet ja totesin että juu. Sitten sellaisella sauvamallisella metallinilmaisimella otettiin piippaukset kummankin lonkan sivusta ja sen jälkeen sen turvatarkastuksen peruskopelointi ja ensimmäinen tarkastus läpäisty.

Wienissä sitten pari päivää kokouksissa ja vähän myös kaupungilla pyörimässä. Nyt kun oli uudet osat, kieltäydyin säännönmukaisesti joka paikassa hissien ja liukuportaiden käytöstä ja illalla vapaa-ajalla tuli käytyä pari geokätköä hakemassa. Matkan aikana tuli myös vahingossa uusi askelennätys uusilla osilla - vähän reilu 18000 päivässä lähtöpäivänä, kun oli aikaa käydä vähän kaupoilla ennen lennon lähtöä.

Wienin kentällä taas normaalisti turvatarkastukseen. Hetken jo luulin hämmästyksekseni, että tämä ei piippaakaan kun metallinpaljastin tuntui piippaavan vasta puoli askelta myöhässä. Kerroin sitten heti turvatarkastussedälle englanniksi, että mulla proteesilonkat ja varmuudeksi hädissäni näytin vielä kontrollikäynnillä hoitajan tulostamaa röntgenkuvaa asian perillemenon varmistamiseksi. Sitten taas sauvailmaisimella todettiin molemmilta puolilta piippaukset ja siliteltiin edestä ja takaa. Ja lopuksi vielä pyydettiin yksi kerralla nostamaan jalka laitteen päälle, joka etsii metallia kengistä ja taas menoksi.

Etukäteenhän yritin etsiä, että miten proteesien kanssa turvasta selviytyisi sujuvimmin, mutta Finavia ei ainakaan helposti tarjoa yhteystietoja, että tavallinen kansalainen voisi kysyä, miten turvatarkastuksesta tulisi mahdollisimman sujuva, kun tiedetään, että portti piippaa. Tai jos joskus ei piippaa, aion pyytää tarkistamaan toiminnan, mullahan on kummallakin puolella semmonen kutakuinkin käsiaseen kokoinen ja muotoinenkin metallinpala. Mielenkiintoista olisikin nyt päätyä jollekin kentälle, jossa on läpivalaisu, niin näkisi meneekö sujuvammin. Ainakin kesällä Frankfurtissa vaihtaessa turvassa taisi olla pelkkä läpivalaisu eikä lainkaan metallinpaljastinta.

Ehkä tässä pikkuhiljaa oppii, kuinka homman saa hoidettua pienimmällä häiriöllä kanssamatkustajien turvatarkastuksen sujuvuudelle.

"Kovaa käyttöä vaan!"

Otsikon sanoihin päätti tekonivelhoitaja tämän päivän kontrollikäyntini sairaalassa. Ja tämä oli viimeinen tähän operaatioon liittyvä käynti, ellei ongelmia ilmene. Olen siis virallisesti toipunut tai kuntoutunut tai mitä sanaa halutaankaan käyttää. Lihasvoimat on hyvät, liikeradat jo vähintäänkin kohtuulliset ja sementittömät proteesit kokonaan luutuneet kiinni. Ja kupit on lisäksi myös ruuveilla kiinni. Ja tämä on myös 3 kuukauden sairaslomani viimeinen päivä ja huomisesta eteenpäin opettelen taas päivätyöläisen elämää. Hieman pehmeää laskua tosin olen ottanut jo joulukuun 10. päivästä eteen päin tekemällä osa-aikaisesti etätöitä ja olemalla sairaslomalla vain osa-aikaisesti.

Kukkulan kuningas

Pari viikkoa sitten (15.1.2016) jo fysioterapiajaksoni päättyi toteamukseen "Potilaalla tehty molempien lonkkien tekonivelleikkaus, josta toipuminen sujunut hyvin. Liikunnallinen mies, ollut hyvin aktiivinen kuntoutuja. Lonkkien liikkuvuuksissa vielä hieman rajoitusta. Aloittanut kuntosaliharjoittelun, joka tuttua entuudestaan. Ft-jakso päätetään." Kertomukseen ei oltu kirjattu liikeratoja, mutta jos muistan oikein, fleksio oli viimeisellä käynnillä 110 astetta, abduktio 35 astetta, ulkokierto 30 astetta ja sisäkierto edelleen rajoittunein, mutten muista astelukua. Joulukuun käynnillä 6 viikon kohdalla liikelaajuudet olivat "Nivelliikkuvuus: oikean lonkan fleksio 85 astetta, passiivisesti lonkka fleksoituu 90 asteeseen. Vasemman lonkan aktiivinen fleksio 70 astetta, passiivisesti lonkan fleksio 80 astetta. Lonkat ojentuvat täyteen liikelaajuuteen molemmin puolin. Oikean lonkan aktiivinen abduktio 20 astetta, vasemman 15 astetta. Sisärotaatio molemmissa lonkissa vain 5 astetta. Oikeassa lonkassa ulkorotaatio 10 astetta, vasemmassa 5 astetta." Ja kuten aiemmassa kirjoituksessa jo kehaisin, jo joulukuussa voimatasot olivat kohdillaan: "Lihasvoima mitataan manuaalista vastusta vastaan, asteikolla 0-5, jossa 0 heikko ja 5 erittäin hyvä. Gluteus maksimus voima oikeassa lk.5/5 ja vasemmassa luokkaa 5/5. Gluteus medius voima oikealla lk. 4,5/5 ja vasemmalla lk 4/5. Hamstring-voima oikealla lk. 5/5 ja vasemmalla luokkaa 5/5. Iliopsoas-voima oikealla luokkaa 5/5, vasemmalla luokkaa 4/5. Q-ceps voima oik. lk. 5/5 ja vasemmalla lk. 5/5."

Myös pari viikkoa sitten (14.1.2016) otettiin kahden kuukauden postoperatiiviset röntgenkuvat molempien lonkkien tekonivelleikkauksen jälkeen. Näistä leikannut ortopedi on lausunut "Tekonivelen asento entinen, hyvä. Inklinaatio oikealla 40 astetta, vasemmalla 38 astetta, anteversio molemmin puolin 25 astetta. Ei komplikaatioon sopivaa." Outo osa lausunnossa oli, että kontrollit 5 vuoden välein, kun materiaaleissa tähän asti on ollut kontrolliväli 2 tai 3 vuotta. Ilmeisesti proteeseissa ja niiden asennuksissa tapahtuu kehitystä.

Eli lyhyesti kaikki erinomaisen hyvin, tai kuten eräs tuttu fysioterapeutti lausuntojen perusteella totesi "Sähän oot noiden mukaan elämäsi vedossa!" Ja täytyy kyllä sanoa, että siltä pitkälti myös tuntuu.

Hieman hankalaa toipumisessa on ollut, että tutkittua tietoa riskeistä tekonivelten kanssa liikkumisesta on melko vähän saatavilla ja toiset korostavat riskejä enemmän kuin muut. Tämän päivän käynnillä tuomio oli, että luksaatioriski minun lihaskunnolla on korkeintaan teoreettinen proteesin asento ja tyyppi huomioon ottaen. Ja samoin luuaines on hyvää ja tiivistä ja murtumiakaan ei varsinaisesti tarvi pelätä kaatuessa, mutta toki tietenkään ei suositella lajeja, joissa jatkuvasti teloo itseään. Mutta kun kyselin, että jokos voi pikkuhiljaa kokeilla juoksuaskeleen ottamista tai esimerkiksi harkita mäkien laskemista, niin tiivistettynä terveiset oli, että "Mäkeen vaan".

Juoksusta sen verran, että tämä on aihe, josta on jopa jonkin verran kokemusta ja tutkimustakin, eli ei kuitenkaan ole suositeltavaa harrastaa lajeja, joissa proteesiin kohdistuu jatkuvaa iskutusta, joka kuluttaa proteesia. Mielenkiintoinen huomio kuitenkin oli, että leikannut ortopedi kuulemma suosittelee mieluusti paljasjalkakenkiä, joka vähentää kovaa kantaiskutusta. Tämän olin itse havainnut agilityurallani jo ennen leikkausta, että nivelet pysyivät paljasjalkakengillä paremmassa kunnossa, kun kantavaimennusten (ja korotusten) puute siirtää askeleen enemmän päkiäpainotteiseksi ja jalkateräkin osallistuu iskunvaimennukseen.

Lupa on siis tehdä mitä tahansa, mikä tuntuu hyvältä ja salitreenissäkään mitään kuormitusrajoituksia ei ole - mutta tietysti järki mukana, eli ei kannattane väkisin kokeilla proteesien kestävyyttä lajeilla, joissa jatkuvasti teloo itseään ja ehkä en ala treenaamaan maailman vahvin mies -kisoihin, mutta kuten jo alussa totesin, terveiset sairaalasta oli, että "Kovaa käyttöä vaan!"

Tuloste röntgenkuvasta turvatarkastuksissa kommunikointia varten

Työmatkoihini liittyen sivusimme myös turvatarkastuksia ja metallinpaljastimet tulevat aina hälyttämään jatkossa. Enäähän ei jaeta proteesikortteja, joilla voi "todistaa", että on proteesi. Ovat kuulemma loppuneet noin 9.11. eräänä vuonna ja ovat todistusvoimaltaan melko heikkoja, kun ovat niin helppoja väärentää. Ajattelin kuitenkin, että ehkä saisi paremmalla asenteella tutkimukset, kun voi helposti kommunikoida asian, niin hoitajan ehdotuksesta tulostettiin mulle yksi röntgenkuva. (Laitan blogiin kyllä hyvälaatuisetkin ennen- ja jälkeen-kuvat, kunhan saan tilattua ne) Tämä menee testiin parin viikon päästä, kun on vuorossa ensimmäinen lentomatka uusilla lonkilla.

Kiitos, TYKS:n kirurginen sairaala

Sairaalasta lähdin leveä hymy naamalla - toistaiseksi siis saan tehdä "mitä vain" ja olen terve. Ja suunnitelmia kyllä riittää!

Esittelyssä: Apuvälineet

Nyt kun on jo muutama viikko mennyt kokonaan ilman apuvälineitä, voisi olla sopiva aika esitellä kuntoutumisen aikana käyttämäni apuvälineet ennen kuin palautan ne apuvälineyksikköön.

Kyynärsauvat, WC-istuimen korotus, korotustyyny

Kyynärsauvat lienevät tulleet jo tutuiksi blogia seuranneille videoista eivätkä varmaankaan kaipaa kovin suurta esittelyä. Niiden käytöstä luovuin 6 viikkoa leikkauksen jälkeen. Varusteena liukkaille keleille jääpiikit, jotka onneksi tulivat melko vähän tarpeeseen ja suurin osa ajasta meni ihan hyvän pidon ja sulan maan aikaan. Lopettamisen jälkeenkin fyssarilta suositus oli, että tarvittaessa voi käyttää ja myös toispuoleisesti mahdollisen heikomman jalan vastakkaisella puolella. (Jostain käsittämättömästä syystä TV:stä tuttu tohtori House käyttää keppiä kipeän jalan puolella, vaikka vastakkaisella puolella pitäen pystyisi kävelemään normaalimmin)

Erityisesti ensimmäisen 3 viikon aikana, kun syvään istuminen on kielletty, tarvittiin kahta muuta kuvassa näkyvää yksinkertaista apuvälinettä. WC-istuimen korotus on tarpeellinen normaalin korkuisilla istuimilla ja normaalin korkuisten tuolien kanssa korotustyyny. Sängyn korkeutta lisättiin riittäväksi istumiseen, jotta sänkyyn meno onnistuisi turvallisesti jalkojen alle asennetuilla korotuspaloilla, jotka ovat ihan yksinkertaiset palikat, joissa on reunat estämässä, ettei huonekalun jalat liu'u pois niiden päältä.

Koska lonkkiin tarvitaan liikeratoja esimerkiksi lattialle yltämiseen tai jalkateriin yltämiseen, oli apuvälinevalikoimassa myös tarttumapihdit, sekä mystinen sukanvetolaite. Tarttumapihdit on, no, pihdit, joissa on kahva ja varren päässä pihdit, jotka sulkeutuvat kahvaa puristaessa. Sukanvetolaite on vaikeampi selittää, mutta hyvin yksinkertainen ja nerokas väline. Tätä ei ennakkokäynnillä sairaalassa edes yritetty selittää, vaan sen ymmärtää paremmin näkemällä, joten pari viikkoa leikkauksen jälkeen tuli kuvattua video sukanvetolaitteesta, jossa sattumalta pudotin sukan ja esiteltyä tulee myös tarttumapihdit.

Sukanvetolaite koostuu siis muovisesta taipuisasta pohjasta, johon on kiinnitetty naru sekä liukkaasta keinokuidusta tehdystä kankaasta. Ensin taivutetaan kankaat toistensa päälle. Sen jälkeen sukka vedetään sukanvetolaitteen päälle ja lopuksi työnnetään varpaat sukkaan ja naruista vetämällä vedetään laite pois sukan sisältä ja siinä sivussa sukka maagisesti päätyy jalkaan. Yritin ennen laitteen näkemistä kovasti järkeillä, miten sukanvetolaite edes voi toimia, mutta en vain keksinyt. Nyt tiedän. Parhaat keksinnöt ovat yksinkertaisia.

Tarttumapihdit jäivät melko vähälle käytölle. Tärkein tehtävä niille oli lattialle pudonneiden tavaroiden nostelun lisäksi käyttö housujen pukemiseen, kun ei voi kumartua laittamaan jalkaa lahkeeseen. Tämä suoritetaan siten, että esimerkiksi ensin vasemmalta puolelta pidetään housun vyötäröä kädessä ja oikea tarttumapihdeissä ja näin saadaan ilman suuria lonkkakulmia ujutettua oikea jalka lahkeeseen. Sen jälkeen oikea puoli käteen ja vasen jalka autetaan pihdeillä lahkeeseen. Löysät housut helpottavat toimenpidettä huomattavasti. Ja toki silloin kun apuvälineitä vielä tarvitsi pukeutumiseen, myös leikkausalueet olivat sen verran arat, että ei olisi halunnutkaan mitään, mikä yhtään puristaa leikkausalueita.

Oma toipuminen on siis ollut jo joitakin viikkoja siinä vaiheessa, että apuvälineitä ei ole tullut käytettyä. Viimeisenä käytin sukanvetolaitetta vasemman jalan sukan pukemiseen pari päivää kepeistä luopumisen jälkeen, kun vasemman lonkan fleksio ei meinannut oikein riittää sukkien pukemiseen, mutta nyt liikeradat on jo huomattavasti paremmat ja jopa kengännauhojen sitominen onnistuu jo. Istuintyyny ja WC-istuimen koroke jäivät jossain noin 4 viikon paikkeilla pois käytöstä, kun totesin, että matalalle istuminen ei ole enää kohtuuttoman vaikeaa.

Ensi viikolla apuvälineet päätyvät takaisin apuvälineyksikköön Turkuun ja sieltä lainaan jollekin seuraavalle tarvitsijalle.

2 kuukautta leikkauksesta

27.12. tuli täyteen 2 kuukautta leikkauksesta. Uhosin jo kesällä, että jouluna kiipeän uusilla lonkilla Jouppilanvuorelle Seinäjoella, joten oli aika ottaa miehestä mittaa ja toteuttaa uhkaus.

Pakkasilmassa lähdettiin sulattelemaan jouluruokia koirien kanssa. Auto parkkiin rinteen alaosaan, GoPro päälle ja menoksi. Maasto oli vähän hankala kasvillisuuden ja telaketjujälkien takia ja heinä oli sen verran kuurassa, että kaikkein liukkaimman näköiset kohdat piti kiertää. Joupiskan nettisivujen mukaan laskettelukeskuksessa suurin korkeusero on 68 metriä, josta kiivettiin ehkä noin 65 ja pisin rinne 500m. Kävelymatka ylös lieni vähän lyhyempi. Maastokartasta en mittaillut eikä se nyt ollut oleellistakaan, oleellista oli mennä mäki ylös ja päätin jo lähtiessä, että laella vasta pysähdyn.

Jalat ja lonkat toimi hienosti. Paljon paremmin kuin kesällä, kun viimeksi kiipesin. Nyt tosin huomasi, että kovin rankkaa pitkäkestoista suoritusta ei ole hetkeen tehty - keuhkot ja pumppu tuntui olevan vielä kovemmilla kuin jalat, jotka yläosan jyrkällä pätkällä toki oli vähän hapoilla, mutta siitä mistä kunto loppuu, jatketaan sisulla. Tavoitteena toki oli myös sitä Saanan huiputusta varten vähän tarkistaa pohjakuntoa, joka oli ehkä parempi kuin odotin. Toisaalta siellähän ei ole pakko mennä tauotta ja reipasta tahtia. Aikaa meni tähän viitisen minuuttia raakavideon kestosta päätellen.

Ensimmäinen huippu uusilla lonkilla

Alas tullessa oli kyllä sellainen olokin, että jotain on tullut tehtyä, kun vapisevin jaloin laittoi painovoimalle hanttiin. Alas tullessa myös tuntui olevan enemmän kaatumisriskiä. Ylämäkeen mennessä kun voi aina hoitaa niin, että kaatuu sinne ylärinteeseen ja ei ole pitkä matka ottaa käsillä vastaan vaikka vähän lipsuisi, mutta alamäkeen ei halua kaatua eteenpäin eikä oikeastaan tässä tilanteessa takapuolelleenkaan.

Saanan huiputukseen vähän reilu 3kk aikaa ja valmistautuminen ihan aikataulussa.

8 viikkoa leikkauksesta - vihdoin kuntopyörällä, altaassa ja kuntosalilla

Kaksi viikkoa sitten heitin kepit nurkkaan ja aloitin uudet jumpat. Kauhean merkittäviä asioita ei ole tässä välissä tapahtunut, paitsi että uudet jumpat on muuttuneet vähän helpomman tuntuiseksi ja kävelystä on tullut koko ajan helpompaa. Askelmäärät on vähän laskeneet siitä, mitä oli keppien käytön loppuaikana, koska olen halunnut kävellä vain sen verran kuin pystyn kävelemään hyvällä tekniikalla. Väsyneenä alkaa fuskata lonkkien tuen kanssa ja vaappua herkästi, ellei asiaan keskity. Alkuun oli niin, että vasemmalla puolella oli paljon parempi tuki, oikea puoli vaati todella paljon keskittymistä ja lihakset olivat vähän kipeätkin. Edelleen voimasuhteet puolten välillä ovat näin, mutta oikeakin alkaa jo tuntua luonnolliselta.

Neljä viikkoa leikkauksesta olisi ollut jo luvallista kiivetä kuntopyörän päälle, mutta pelkästään sen takia ei tullut lähdettyä kuntosalille. Ja 6-viikkoiskontrollissa lonkan fleksio oli vielä sen verran huono, että todennäköisesti liikerata ei olisi oikeasti riittänyt kunnolla pyörällä ajamiseen. Kuusi viikkoa leikkauksesta olisi saanut mennä uima-altaaseen ja aloitella vesijuoksua, mutta sekin lykkääntyi tähän päivään asti. Tänään kun 8 viikkoa tuli täyteen, tuli luvalliseksi mennä salille, joten hoidettiin kaikki kolme asiaa kerralla.

Salillahan peilit on sitä varten, että otetaan kuvia itsestä someen?

Ensin kuntopyörällä lämmittely pienellä vastuksella ja sen jälkeen salitreeni päälle. Kuntopyöräilyyn liikeradat riitti paremmin kuin ennen leikkausta. Fleksio riitti paremmin kuin ennen leikkausta ja polvet pystyi pitämään suoraan eteenpäin varpaiden kanssa eikä tarvinnut fuskata lonkkien ulkokierrolla. Itse salitreeniin kuului tässä vaiheessa fyssarikontrollissa hyväksytyt kuusi liikettä - jalkaprässi, pohkeet (jotka myös tein jalkaprässin reunalla), reiden ojentajat, reiden koukistajat, lonkan ulontajat ja lonkan lähentäjät. Ensimmäisellä kerralla fyssarin ohjeen mukaan hyvin pienillä painoilla tunnustellen: prässi ja pohkeet 30kg, ojentajat ja koukistajat 20kg, ulontajat ja lähentäjät 10kg. Toistot 2x10. Liikeradat on jo sen verran paremmat kuin välittömästi ennen leikkausta, että kaikkiin laitteisiin vääntäytyminen oli helpompaa ja myös itse liikkeet oli helpompi tehdä kunnollisilla liikeradoilla. Kaikkiin voi myös lisätä maltillisesti painoa heti seuraavalla kerralla.

Kuntosalin päälle sitten kokeilemaan vesijuoksua. Aloitin varovaisesti suunnilleen kävelyn liikeradoilla, kuten fyssari ehdotti, mutta siirryin kyllä nopeasti ihan juoksun liikeratoihin, kun hyvältä tuntui. Ja ensimmäisellä kerralla rauhalliseen tahtiin ja maltillinen 15 minuuttia. Sinänsä on hyvä, että fyssari jopa ehdotti, että ei kovin pitkiä vesijuoksutreenejä, koska olen aina pitänyt vesijuoksua hirvittävän tylsänä, kun ei oikein maisemakaan vaihdu. Fyysisesti nyt vesijuoksu tuntui huomattavan raskaalta verrattuna aikaan ennen leikkausta ja vedessäkin huomasi, että liikeradat ovat paremmat.

Leikkausta edeltävään aikaan voimatasot ja kestävyys on siis enemmän tai vähemmän huonontuneet, mikä on ymmärrettävää ottaen huomioon vähäisempi liikunta ja jumpissa keskittyminen tiettyihin lihaksiin. Kuitenkin jo 8 viikkoa leikkauksen jälkeen liikeradat on joka suuntaan paremmat kuin juuri ennen leikkausta. Mikä tietysti mun leikkausta edeltävillä liikeradoilla ei ole kovin suuri saavutus.

En tässä postauksessa puhu paluusta harrastuksiin kuitenkaan, koska salilla käyminen, kuntopyöräily ja vesijuoksu on olleet mulle aina jotain muuta asiaa tukevia aktiviteetteja, mutta sen verran tylsiä, etten niitä halua varsinaisesti harrastaa. Tällä hetkellä kuitenkin ne olivat erittäin tervetullutta vaihtelua vähän yksitoikkoisiin jumppiin ja kävelemiseen.

Nyt kun kehitys ei enää ole ihan niin dramaattista, en julkaise enää kävelyvideoita ihan joka viikon kohdalta - luultavasti kuukausittain on järkevämpi vaihtoehto. Päivityksiä kuitenkin on tulossa edelleen enemmän kuin kerran kuussa.

Tulossa lähitulevaisuudessa toipumisen seuraamisen ja uusien aktiviteettien lisäksi juttuja muutamista asioista toipumisen ajalta ja takaumia ajalta ennen leikkausta, jotta tarinaan saadaan vähän jotain lisää, kun toipuminen on toistaiseksi sujunut niin vähällä draamalla.

6 viikkoa leikkauksesta - kepit nurkkaan!

Eilen tuli täyteen tasan 6 viikkoa leikkauksesta. Se tarkoitti fysioterapiakontrollia. Se tarkoitti sitä, että saa alkaa ajaa autolla. Se tarkoitti sitä, että saa alkaa harrastaa vesiliikuntaa. Ja se tarkoitti sitä, että sai luopua kyynärsauvoista.

Tällä kertaa oli erinomainen syy kuvata video ihan vaan kävelemisestä. Tällaisessa tilanteessa ollaan siis 6 viikkoa molempien lonkkien uusimisen jälkeen.

Käveleminen tuntuu ihan hyvältä ja ihan loistavaa on myös se, että on kävellessä myös vapaita käsiä, niin saa esimerkiksi kannettua kahvikupin pöytään. Toki kepeistä oli myös etuja, että sai itsepalvelulounasravintolassakin pöytääntarjoilun eikä tarvinnut edes tiskejä kantaa pois. Tällä hetkellä vasemmalla puolella lonkan tuki tuntuu paremmalta ja oikean jalan askellukseen joutuu enemmän keskittymään. Kävely vaatii myös näön varassa toimimista - huomasin, että kotona pimeässä oli paljon vaikeampaa kuin valoisassa, kun saa visuaalisia kiintopisteitä. Ja lisäksi täytyy keskittyä siihen, että yrittää kävellä kunnolla, kun lihasmuistissa on vahvana vielä leikkausta edeltävä kävely. Erityisesti kun tukilihakset väsyvät.

Lisävapautta tuli, kun 6 viikon kohdalla sai myös mennä autossa kuskin paikalle ja jatkossa pääsee liikkumaan itsenäisesti.

Fysioterapiakontrollissa ensimmäisenä fysioterapeutti taisi todeta, että mulla taitaa olla kepit lähinnä näön vuoksi, mutta jotenkin halusin ennen pois heittämistä, että joku ammattilainen sanoo, että se on ihan oikeasti ihan ok. Liikeradat on vielä aika suppeat ja niitä lähdetään nyt avaamaan, mutta muuten toipuminen on ollut erinomaisen hyvää ja voimatasot on loistavat. Vähän jotenkin odotin, että tukilihakset olisi ihan surkastuneet käyttämättöminä, mutta hyvä, että olin totaalisen väärässä. Seuraava kontrolli on tammikuun puolivälissä ja sitten katsotaan miten uudet jumpat on purreet. Vanhat kyllä alkoikin jo maistua vähän puulta, joten uudet jumpat on enemmän kuin tervetulleita. Lisää monipuolisuutta ja venyttelyäkin liikeratojen avaamiseksi.

Lähipäivinä ajattelin heti käyttää uusia vapauksiani ja hurauttaa uima-altaaseen vesijuoksemaan, joka on nyt oikein suositeltavaakin. Aluksi kävelyn liikeradoilla ja siitä pikkuhiljaa juoksun liikeradoiksi avaten. Samalla reissulla voisi myös kokeilla kuntopyöräilyä, joka on jo pari viikkoa ollut luvallista, mutten ole kokeillut, riittääkö liikeradat vielä aivan.

Parin viikon päästä kun tulee 8 viikkoa leikkauksesta saakin sitten aloittaa jalkojen voimaharjoittelun kuntosalilla. Yleisesti kuntosali on aina ollut vähän sellainen kuuriluontoisena menettelevä juttu, mutta ei kauhean mielenkiintoinen ihan harrastukseksi asti, mutta nyt odotan aika innolla että saa edelleen monipuolistaa liikuntaa.

Työpaikalla tuli myös käytyä työkavereita morjestamassa ja vastaamassa melko moneen "miten menee" -kysymykseen. Ja työterveyslääkärillä hakemassa B-todistus KELAa varten, että voin alkaa tehdä osa-aikaisesti etätöitä osa-aikaisella sairaslomalla loppuviikosta alkaen.